Väitös (ortopedia ja traumatologia): LL Jukka Honkanen

LL Jukka Honkanen esittää väitöskirjansa ”Surgical treatment of femoral neck fractures: Outcomes, treatment selection and complications” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 6.11.2026 klo 12.00 (TYKS T-sairaala, Risto Lahesmaa -auditorio, Hämeentie 11, Turku).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Harri Pakarinen (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Keijo Mäkelä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on ortopedia ja traumatologia.

Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:

Reisiluun kaulan murtumat ovat yksi yleisimmistä ikääntyneiden leikkaushoitoa vaativista vammoista, ja niihin liittyy lisääntynyt sairastavuuden ja kuolleisuuden riski. Hoitomenetelmän valinta sisäisen kiinnityksen ja tekonivelleikkauksen välillä on haastavaa, sillä menetelmiin liittyy erilaisia komplikaatioita. Murtuman sisäiseen kiinnitykseen liittyy suurempi uusintaleikkausriski kuin tekonivelleikkaukseen, mutta tekoniveliin liittyvät uusintaleikkaukset ovat yleensä vaativampia. Murtuman huono asento etu-takasuunnan röntgenkuvassa tai reisiluun pään takakallistus sivusuunnan röntgenkuvassa voi lisätä uusintaleikkauksen ja myöhemmän tekonivelleikkauksen riskiä.

Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää reisiluun kaulan murtumien leikkaushoidon tuloksia sekä sisäisen kiinnityksen epäonnistumiseen, uusintaleikkauksiin ja tekonivelten pysyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimus perustui Turun yliopistollisen keskussairaalan potilastietoihin ja sairaalakohtaiseen rekisteriin sekä valtakunnalliseen Suomen tekonivelrekisteriin.

Tutkimuksessa havaittiin, että murtuman asento on yhteydessä murtuman sisäisen kiinnityksen onnistumiseen. Etu-takasuunnan röntgenkuvassa todetun huonon asennon lisäksi myös sivusuunnan röntgenkuvassa havaittu reisiluun pään kallistuminen lisäsi myöhemmän tekonivelleikkauksen riskiä. Eri kiinnitysmenetelmien välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa myöhemmän tekonivelleikkauksen riskissä.

Lonkan kokotekonivelten pysyvyys oli heikompi, kun leikkaus tehtiin reisiluun kaulan murtuman tai epäonnistuneen sisäisen kiinnityksen vuoksi, verrattuna nivelrikon vuoksi tehtyihin tekonivelleikkauksiin. Tästä huolimatta potilaiden itse arvioima toimintakyky oli vuoden kuluttua leikkauksesta samalla tasolla kuin nivelrikon vuoksi leikatuilla potilailla.

Tulokset korostavat murtuman asennon huolellisen arvioinnin merkitystä hoitomenetelmän valinnassa. Erityisesti murtumissa, joissa reisiluun pään takakallistus on yli 20 astetta, tekonivelleikkausta tulisi harkita kiinnitysleikkauksen sijaan, etenkin haurailla potilailla uusintaleikkausten välttämiseksi. Vaikka murtuman vuoksi tehtyihin kokotekonivelleikkauksiin liittyy suurempi uusintaleikkausriski kuin nivelrikon vuoksi tehtyihin leikkauksiin, niillä voidaan saavuttaa hyvä toiminnallinen lopputulos.