Väitös (suomen kieli): FM Henni Pajunen
FM Henni Pajunen esittää väitöskirjansa ”Yleiskieli yhdenmukaisuuden ja variaation jännitteessä: Sosiolingvistinen tutkimus suomen standardikielen normeista, kielenhuollosta ja kielikäsityksistä” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa maanantaina 14.12.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-sali, Arcanuminkuja 1, Turku).
Vastaväittäjänä toimii emeritaprofessori Tiina Onikki-Rantajääskö (Helsingin yliopisto) ja kustoksena FT, dosentti Tommi Kurki (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on suomen kieli.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Väitöskirjatutkimus käsittelee suomen kirjoitetun yleiskielen normiston ongelmakohtia kielenhuollon näkökulmasta. Kyse on kielenhuollolle tarpeellista perustutkimusta. Tutkimus keskittyy kolmeen normiongelmaan ja esittää kielenhuollollisia toimintaehdotuksia niiden selventämiseksi. Lisäksi se tutkii, mitä yleiskieleen liittyviä kielikäsityksiä, kieli-ideologioita ja valtasuhteita normiongelmat paljastavat.
Väitöskirjassa tutkitaan ensiksi kieliammattilaisten suhtautumista -O(i)ttA-verbien oikein-kirjoitusnormin (tiedottaa vai tiedoittaa) muuttamiseen. Vaikka normi on koettu hankalaksi ja jopa epäonnistuneeksi, valtaosa kieliammattilaisista ei halua muuttaa sitä. He perustelevat kantaansa muun muassa normin vakiintuneisuudella, kirjoitusasun esteettisyydellä ja sillä, ettei horjuva kirjoitusasu aiheuta ymmärrysongelmia. Tutkimus ehdottaa yksittäisten, kirjoitusasultaan horjuvien verbien oikeinkirjoituksen tarkistamista.
Toiseksi väitöskirjassa tutkitaan vähäisesti kieliopeissa kuvattua eksistentiaalilauseen verbin lukukongruenssin hybridirakennetta (Lähetyksestä puuttuu vai puuttuvat ohjeet). Tutkimus selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, tuleeko verbi yksikköön vai monikkoon. Näitä ovat muun muassa rakenteen viimeisen sanan muoto ja sen merkitys. Tutkimus ehdottaa nykyisen, hankalaksi koetun sääntölauseen tarkentamista ja havainnollistavien esimerkkien lisäämistä.
Kolmanneksi väitöskirjassa tutkitaan kielenkäytössä yleistyvää norminvastaista yleistävää hän, joka ~ he, jotka -rakennetta (Palvelu on heille, jotka ovat työttömiä). Sen käyttö johtuu pronominien viittauskohteiden normin yliyleistämisestä. Kieliammattilaiset taas ovat erimielisiä rakenteen hyväksyttävyydestä. Tutkimus antaa kaksi vaihtoehtoista toimintaehdotusta: joko koulutuksessa painotetaan norminmukaista se, joka ~ ne, jotka -rakennetta tai kielenhuollossa harkitaan yleistävän rakenteen hyväksymistä sen rinnalle.
Lisäksi tutkimus osoittaa, että yleiskielen normien muutoksen vastustus perustuu usein ei-kielellisiin ja ateoreettisiin syihin. Vallitsevat kieli-ideologiat – standardikieli-ideologia ja purismi – ohjaavat sekä kieliammattilaisten käsityksiä että tavallisten kielenkäyttäjien harjoittamaa kielen valvontaa sosiaalisessa mediassa. Tämä valvonta on ”biovaltaa”, jolla kielenkäyttäjät itse ylläpitävät ja valvovat yhteisiä normeja.
Väitöskirjatutkimus valottaa, miten suomen kielen ammattilaiset suhtautuvat yleiskielen normien muutokseen ja millaisiin käsityksiin kielestä heidän kantansa nojaavat. Aiempaa tutkimusta aiheesta on niukasti. Tutkimuskohteiksi valitut normiongelmat ovat vähän tutkittuja: erityisesti hybridirakennetta ja yleistävä hän, joka -rakennetta on tutkittu fennistiikassa vähän. Tutkimus myös osoittaa, miten standardikieli-ideologia ja purismi vaikuttavat sekä kieliammattilaisten kielikäsityksiin että epäviralliseen kielen valvontaan. Se tuo esiin, miten käsitykset yleiskielestä voivat muodostua tärkeämmiksi kuin kielimuodon varsinainen hallinta. Tutkimus soveltaa ensimmäistä kertaa Michel Foucault’n biovalta-käsitettä verkossa tapahtuvan julkisen kielen valvonnan analysointiin suomalaisessa kontekstissa. Se osoittaa, miten tavalliset kielenkäyttäjät osallistuvat yleiskielen normien ylläpitoon ja valvontaan sosiaalisessa mediassa.
Tutkimus antaa toimintaehdotuksia yleiskielen normiston selkeyttämiseksi. Nämä voivat auttaa Kotimaisten kielten keskusta ja muita kielenhuollon toimijoita päivittämään suosituksiaan käyttöpohjaisemmiksi ja kielenkäyttäjille saavutettavammiksi. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa myös kielen opetuksessa. Se kannustaa avoimeen keskusteluun kieli-ideologioista ja siitä, millaista yleiskieltä haluamme ylläpitää ja kehittää, sekä auttaa ymmärtämään, miksi kielenmuutos herättää voimakkaita tunteita ja vastustusta. Tutkimus valottaa, miten kielen valvontaa tehdään sosiaalisessa mediassa ja miten se voi vaikuttaa ihmisten kielenkäyttöön ja käsityksiin kielestä.
Kaiken kaikkiaan tutkimus osoittaa, että yleiskielen normit eivät ole ikuisia. Niiden muuttaminen vaatii sekä kielitieteellistä tutkimusta että ymmärrystä kieleen liittyvistä käsityksistä ja ideologioista. Se korostaa, että yleiskielen tulisi muuttua käyttäjiensä mukaisesti ja sen normien tulisi heijastaa todellista kielenkäyttöä. Yleiskielen kehittämisessä tulisi myös kuunnella sekä kieliammattilaisia että tavallisia kielenkäyttäjiä.