Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisen Turun kaupunkitutkimusohjelman 15-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestettiin juhlaseminaari torstaina 16.1. Turun kaupunginteatterin viereisen Virastotalon auditorioon kerääntyikin sankka joukko väkeä niin muistelemaan mennyttä 15 vuotta kuin myös tarkastelemaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta.
Juhlaseminaarin avasivat Turun kaupungin pormestari Minna Arve, Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen ja Åbo Akademin vararehtori Marko Joas.
Arve nosti esiin kaupunkitutkimusohjelman kokonaisvaltaisen merkityksen: ohjelma tuo tutkimustiedon lähemmäs kaupunkilaisten arkea ja luo tulevaisuutta tiedon ja ymmärryksen kautta. Kaartisen mukaan kaupunkitutkimusohjelman kaltaisten monitieteellisten projektien yksi mahtavista puolista on uudenlaiset tutkimukset, mutta myös uudet ideat. Lisäksi se tarjoaa tutkijoille mahdollisuuden rakentaa kotimaassa tutkimushankkeita, joita ei olisi muuten mahdollista rakentaa.
– Ohjelmassa on upealla tavalla monitieteellistä tekemistä, josta on tärkeää pitää kiinni, Kaartinen kertoi puheenvuorossaan.

Kaupunkitutkimusohjelmaa alusta saakka johtanut Sampo Ruoppila tarjosi osallistujille katsauksen ohjelman menneisiin vuosiin. Hän kuvailee ohjelmaa globaalisti erityiseksi tutkimusyhteistyömalliksi, josta voi ja pitää olla ylpeä. Turussa on Ruoppilan mukaan myös ymmärretty ohjelman tarkoitus.
– Käytännön puolelta katsottuna on ollut alusta asti itsestään selvää, että ohjelma on sparrausta. Kaupunkia pitää haastaa, ja täällä se ymmärretään hyvin, Ruoppila totesi.

Ruoppilan jälkeen puheenvuoron sai tutkimusohjelman uusi johtaja Hanna Mattila. Hän osallistui seminaariin etänä Tanskasta Aalborgin yliopistosta, jossa hän suorittaa vielä viimeisiä työtehtäviä ennen Turkuun siirtymistä.
Mattila käänsi huomion menneestä tulevaisuuteen, ja pohti esimerkiksi kaupunkien, kuntien ja yliopistojen roolin muutosta tulevien vuosien aikana. Lisäksi hän kuvaili kaupunkitutkimusohjelmaa ainutlaatuiseksi: Mattilan mukaan 15-vuotiaan kaupunkitutkimusohjelman kuuluukin mennä vastavirtaan, kokeilla uutta ja kannustaa monitieteellisyyteen.
– Toivon, että ohjelma säilyttää teini-ikäisen radikaalisuutensa vielä 20-vuotisjuhlissaan ja siitä eteenpäin, hän sanoi.



Seminaarin lopuksi osallistujat kuulivat tiiviit katsaukset Turun kaupunkitutkimusohjelman eri hankkeista. Sen jälkeen kaikki kerääntyivät Virastotalon aulaan nostamaan maljan 15-vuotiaalle tutkimusohjelmalle.

Turun kaupunki, Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Länsi-Suomen yleishyödyllinen asuntosäätiö myönsivät tammikuussa yhteensä 600 000 euroa Turun kaupunkitutkimusohjelman mukaiseen tutkimustyöhön. Rahoitusta myönnettiin hankkeille, jotka kohdistuvat Turun kaupunkitutkimusohjelman 2022–2025 teemoihin. Lue lisää rahoitusta saaneista hankkeista Turun kaupungin verkkosivuilta.
Teksti ja kuvat: Liisa Kallio
Uutista muokattu maanantaina 20.1. klo 11.17: lisätty tieto kaupunkitutkimuksen apurahoista.