3D-tulostamisen seminaari pidettiin Kupittaalla – Turku nousemassa lisäävän valmistuksen kärkeen

30.06.2022

Kaksipäiväinen seminaari toi yhteen lisäävän valmistuksen, eli 3D-tulostamisen tärkeät tekijät Turussa.

Lisäävän valmistuksen seminaaripäivät pidettiin Turussa 15.-16.6.2022 Kupittaan kampusalueella. Alueen yritykset ja korkeakoulut ovat olleet keskeisessä asemassa lisäävän valmistuksen sektorin kehitystyössä, siksi Turku tapahtumapaikkana oli ilmiselvä.

Turussa on kehitetty useita alan keskeisiä teknologioita ja tuotantomenetelmiä ja kaupungissa on totuttu tekemään asioita yhdessä. Seminaarin tuloksena Turkuun syntyy myös Turun lisäävän valmistuksen innovaatiokeskittymä, englanniksi Turku Innovation Centre of Additive Manufacturing, TICAM.

Seminaarin yhtenä teemana olivat metallitulosteet. Alalla on myös iso merkitys alueen talousnäkymille ja seminaari noteerattiin hyvin kaupungissa.

– Turussa on iso yrityskeskittymä, paljon alan osaamista ja täällähän on myös kehitetty ja kehitetään merkittäviä metallitulostusmenetelmiä. Tässä seminaarissa voimansa yhdistivät turkulainen ja kansainvälinen osaajaverkosto. Perustamme maailmanluokan osaamiskeskuksen Turkuun ja tämän seurauksena nousee Turku teollisen 3D-tulostuksen huipulle, kertoo Turun yliopiston konetekniikan erikoistutkija Heidi Piili.

Alueella paljon osaamista

Lisäävän valmistuksen alaa hyödyttävät turkulaiset vahvuudet, suuri meriteollisuuden klusteri ja lääketieteen vahva läsnäolo alueella.

Yliopistosairaalan, lääketutkimuksen ja biolääketieteen merkitys nousi esiin toisen seminaaripäivän aiheena. Pian Turussa tulostetaan hammasproteeseja, implantteja ja siirteitä potilaille. Seminaaripuhujat nostivat esiin, kuinka lähellä ollaan tulostustekniikoiden tuloa osaksi terveyden ja hyvinvoinnin arkea.

Turun ammattikorkeakoulun yliopettajan ja tutkimusvastaavan, toisen seminaaripäivän järjestäjän Mika Jokisen mukaan alan näkymät ovat hyvät.

– Ensimmäisenä käyttöön kypsyvät hammasproteesien tulostus. Tämä on taloudellisestikin järkevää, sillä se poistaa monta työvaihetta verrattuna aiempiin menetelmiin. Yksilölle räätälöityjä lääkeannosteluratkaisuja tutkitaan jo melko vilkkaasti, mutta varsinaisiin tuotteisiin menee vielä aikaa. Suurimat odotukset meillä on biorakenteiden tulostukselle. Näillä on suurin potentiaali parantaa monen ihmisen arkista elämänlaatua, sanoo Jokinen.

– Tässä seminaarissa liikutaan tekniikan kehityksen kovimmassa kärjessä. Lisäävällä valmistuksella on hurja potentiaali nousta vientiteollisuuden merkittäväksi veturiksi. Tästä kiitos kuuluu kaupungille, korkeakouluille ja tutkimusryhmille. Varsinais-Suomeen on tehty merkittäviä kansainvälisten yritysten investointeja. Yritykset hakevat maailmanluokan osaamista sieltä mistä sitä on saatavissa, tiivistää Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Mika Lohtander kaksipäiväisen seminaarin merkityksen.

Kuvateksti: Lisäävän valmistuksen seminaari sujui hyvin, kertovat tapahtuman järjestäjät (vas.) yliopettaja ja tutkimusvastaava Mika Jokinen Turun AMK:sta, Turun yliopiston konetekniikan professori Antti Salminen, Turun AMK:n koulutus- ja tutkimuspäällikkö Mika Lohtander ja Turun yliopiston konetekniikan erikoistutkija Heidi Piili.

Luotu 30.06.2022 | Muokattu 30.06.2022