Terveyskampus Turun TET-päivä vahvistaa koulutuksen ja työelämän yhteistyötä

07.05.2024

Terveyskampus Turku järjestää työelämään tutustumispäiviä eli TET-päiviä, jotka ovat avoimia kaikille verkoston toimijoille. Päivien tavoitteena on koota yhteen eri alojen asiantuntijoita, työelämän edustajia, opettajia ja opiskelijoita. 

TET-päivä on ainutlaatuinen foorumi, jossa voidaan keskustella ajankohtaisista aiheista, kehittää uusia käytäntöjä ja luoda verkostoja.

Työelämään tutustumispäivässä rakennetaan siltoja ja verkostoidutaan

Turun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja kasvatusalan koulutus- ja tutkimuspäällikkö Katariina Felixson ohjaa kahta Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) työntekijää kevään TET-päivänä. Satu Lieskivi ja Reetta Lindfors työskentelevät opetussuunnittelijoina Varhan opetuksen ja koulutuksen koordinaatiotiimissä.

Heidän tehtävänään on opiskelijaohjaajien osaamisen ja pedagogisten taitojen kehittäminen sekä yliopisto-, ammattikorkeakoulu- ja ammattioppilaitosten opiskelijoiden harjoittelujen ja harjoitteluhakujen koordinointi.

Lieskivi ja Lindfors pohtivat, että TET-päivä on paljon enemmän kuin vain työelämään tutustumista – se on mahdollisuus rakentaa siltoja tulevaisuuteen ja edistää esimerkiksi sote-alalle hakeutumista.

– On hienoa päästä tutustumaan oppilaitosympäristöön ja samalla verkostoitumaan. Yhteistyö alueen korkeakoulujen kanssa on tärkeää, Lieskivi sanoo.

Lindforsille työelämään tutustumispäivä on ennen kaikkea tilaisuus tutustua lähialueen toimijoihin ja Turun ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutukseen.

– Haluan saada kokonaisvaltaisen käsityksen siitä, mitä sosionomiopiskelijat opiskelevat sekä minkälaisia täydennyskoulutuksia ja kehittämishankkeita ammattikorkeakoulussa on meneillään. Olen kiinnostunut siitä, miten sosionomikoulutus suhteutuu nykyiseen työelämään ja harjoitteluihin, hän sanoo.

”On tärkeää tulla tutuiksi”

Katariina Felixsonin mukaan olennainen osa TET-päivää on henkilötasolla tutustuminen sekä se, että sekä ohjaaja että harjoittelijat oppivat ymmärtämään organisaatioiden toimintaa.

– Päivän aikana tullaan tutuiksi ja opitaan toistemme työtehtävistä. Se, että ymmärrämme toisiamme, avaa ovia uusille yhteistyökuvioille, hän kiteyttää.

Lieskivi ja Lindfors pääsevät tutustumaan ammattikorkeakoulun toimintaan, sosionomien opetukseen ja tutkimus- ja kehittämistoimintaan TET-päivän aikana. Tavoitteena on löytää ammattikorkeakoulun ja Varhan yhteisiä rajapintoja ja pohtia, miten yhteistyötä ja esimerkiksi tutkimus- ja hanketoimintaa voisi kehittää. 

– Tämä on oiva matalankynnyksen konsepti. Olen toiveikas, että yhteistyöhankkeet sujuvat jatkossa entistä jouhevammin, kun tunnemme toinen toistemme tavoitteet ja tulevaisuuden vision. Koska ammattikorkeakoulun lakisääteinen tehtävä on alueellinen kehittäminen, on Varha koulutusalallemme tärkeä kumppani monella tavalla, Felixson sanoo.

Kohti sujuvampaa siirtymistä opiskelusta työelämään

Lieskiven ja Lindforsin mukaan sosiaalialan harjoittelupaikkojen tarve on kasvanut Varhaan siirtymisen myötä. Opiskelijoille tämä tarkoittaa enemmän harjoittelumahdollisuuksia ja valmistautumista työelämään.

– Opiskelijoille tarjoutuu usein mahdollisuus jäädä loppuvaiheen harjoitteluista työhön. Meillä on erityinen tarve sosiaalityöntekijöille, mutta myös sosionomi YAMK -tutkinnon suorittaneille löytyisi koulutusta vastaavaa työtä, kun tutkinto-osaaminen tunnistetaan, Lieskivi kertoo.

Lieskivi on kiinnostunut kuulemaan nykyisestä sosionomikoulutuksesta sekä siihen liittyvistä harjoitteluista. Hän odottaa innolla myös kohtaamisia opettajien ja opiskelijoiden kanssa – työelämään tutustuminen voi johtaa syvempään ymmärrykseen opiskelusta ja sen tavoitteista. 

– Olennainen kysymys on, kuinka voisimme olla avuksi ammattikorkeakoulun opiskelijoille? Varhassa opiskelijoille on tarjolla entistä enemmän harjoittelupaikkoja, kunhan tiedämme tarpeet ja tahtotilan.

Yhteistyömallin ytimessä ovat yhteiset tavoitteet

Työelämään tutustumispäivän hyöty on molemminpuolinen. Lindfors on ilahtunut siitä, että myös opettajat haluavat tulla tutustumaan Varhan työelämäkäytäntöihin. Opettajien on tärkeää päivittää tietojaan siitä, miten hyvinvointialueuudistus vaikuttaa sosiaalialan työhön.

– Toivon, että tulevaisuudessa mietimme yhdessä sitä, miten voisimme edelleen kehittää yhteistyötä ja varmistaa, että koulutukset vastaavat työelämän tarpeita. Meidän tulee pitää yllä yhteistä keskustelua, jotta voimme tehdä asioita oikeaan suuntaan, Lindfors sanoo.

Yhteistyö ja avoin vuoropuhelu ovat avainasioita, kun halutaan varmistaa, että ammattilaisia riittää joka paikkaan ja opiskelijoita koulutetaan uusimpaan tietoon perustuen. Lindforsin mukaan tätä työtä ei pysty Varha, yliopisto tai ammattikorkeakoulu tekemään yksin – alueen hyvinvointityö edellyttää yhteistä keskustelua.

– Työelämään tutustumispäivä tarjoaa mahdollisuuden syventää ymmärrystä koulutuksen ja työelämän välisestä vuorovaikutuksesta. Voimme tuoda esiin omia vahvuuksiamme ja kokemuksiamme kentältä, samalla kun opimme uutta ja verkostoidumme. Yhdessä voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Terveyskampus Turun koordinoiman työelämään tutustumispäivässä eri toimijoiden oli tilaisuus tutustua toisiinsa ja Turun ammattikorkeakoulun (AMK) sosiaalialan koulutukseen. Kuvassa Varhan opetussuunnittelija Reetta Lindfors (vas.), Terveyskampus Turun koulutuskorin puheenjohtaja Camilla Strandell-Laine, Turun AMK:n sosiaali- ja kasvatusalan koulutusvastaava Olli Toivonen, Turun AMK:n sosiaali- ja kasvatusalan koulutus- ja tutkimuspäällikkö Katariina Felixsson ja Varhan opetussuunnittelija Satu Lieskivi.

Kuvaaja/Tekijä

Vesa-Matti Väärä
Turun ammattikorkeakoulun kasvatus- ja sosiaalialan koulutus- ja tutkimuspäällikkö Katariina Felixson (vas.) sekä Varhan opetussuunnittelijat Satu Lieskivi ja Reetta Lindfors piipahtivat Turun AMK:n EduCity-kampuksella.

Kuvaaja/Tekijä

Vesa-Matti Väärä

Tavoitteena työelämäyhteistyön tiivistäminen ja osaamisen jakaminen

Työelämään tutustumispäivä eli TET-päivä on kokeilu, jonka keskiössä on verkostoitumisen mahdollisuus. Tavoitteena on madaltaa yhteistyön kynnystä.

– Toiminnan tavoitteena on lisäksi työelämäyhteistyön tiivistäminen, verkostossa toimivien osaamisen näkyväksi tekeminen ja tunnistaminen sekä oppimisympäristöihin tutustuminen ja niiden kehittäminen, Terveyskampus Turun johtoryhmän jäsen ja koulutuskorin puheenjohtaja Camilla Strandell-Laine kertoo.

Terveyskampus Turun johtoryhmän jäsen ja koulutuskorin puheenjohtaja Camilla Strandell-Laineen mukaan TET-päivä on kokeilu, jonka keskiössä on verkostoitumisen mahdollisuus.

Kuvaaja/Tekijä

Vesa-Matti Väärä

Terveyskampus Turku -verkostossa ovat mukana Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia ja Business Turku.

Strandell-Laine toivoo, että TET-päivä poikii yhteisiä ideoita, yhteistä tekemistä ja osaamisen jakamista eri organisaatioiden välillä.

– Viime vuonna pohdimme yhteisesti, millä tavalla Terveyskampuksen organisaatioissa toimivat työntekijät voisivat konkreettisesti hyötyä kampustoiminnasta. TET-päivää on aiemmin toteutettu sairaanhoitopiirissä, ja toiminnasta on saatu myönteistä palautetta. Ajattelimme, että voisimme laajentaa tätä konseptia siten, että Terveyskampuksen organisaatiot toteuttavat työelämään tutustumispäivää vuoroin vieraissa -periaatteella.

TET-päivissä pyritään luomaan avoin ja innostava ilmapiiri, jossa kaikki saavat osallistua yhteiseen keskusteluun ja tuoda esiin omia näkemyksiään ja ideoitaan esimerkiksi koulutusyhteistyöhön tai opiskelijoiden harjoitteluihin liittyen.

– Päivän aikana ammattilaisilla ja asiantuntijoilla on mahdollisuus jakaa tietoa ja oppia toinen toisiltaan. Se on merkittävä askel kohti entistä tiiviimpää yhteistyötä ja innovatiivisempaa hyvinvointialuetta, jossa jokaisen toimijan panos on arvokas, Strandell-Laine sanoo.

Terveyskampus Turku -verkostoon kuuluvien organisaatioiden työntekijöillä on mahdollisuus osallistua TET-toimintaan joustavasti oman kiinnostuksensa ja aikataulunsa mukaisesti. Kullakin organisaatiolla on yhteyshenkilö, johon työntekijä voi olla yhteydessä TET-päivän järjestämiseen liittyvissä asioissa. Lisätietoa TET-toiminnasta saat täältä

Teksti: Minna Salakari
Kuvat: Vesa-Matti Väärä

Luotu 07.05.2024 | Muokattu 07.05.2024