Aalto-1 vei kiertoradalle suomalaista huipputekniikkaa
Aalto-1-nanosatelliitti on selviytynyt kiertoradalla kohtaamistaan hankaluuksista kunnialla. Eniten tutkimusdataa on saatu satelliitin kantamalla RADMON-säteilyilmaisimella.
Aalto-1:n kantaman RADMON-säteilyilmaisimen mittauksia kartalla. Kuvassa näkyy säteilyvuon intensiteetti Aalto-1:n kiertoradalla eli noin 510 kilometrin korkeudella maanpinnasta, lokakuun ja tammikuun välisenä aikana. Punaiset pisteet kuvaavat protonisäteilyn intensiteettiä ja siniset elektronisäteilyn intensiteettiä; mitä tummempi piste, sitä voimakkaampi intensiteetti. Maantieteellisten koordinaattien sijaan tutkijat käyttivät geomagneettisia koordinaatteja, joissa navat ovat Maan magneettiset navat.
Vuosi sitten juhannusaattoaamuna Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema ja rakentama Aalto-1-nanosatelliitti lähti avaruusmatkalleen intialaisen PSLV-raketin kyydissä. Pitkään odotettu laukaisu sujui mallikkaasti, ja yhteys satelliittiin saatiin heti samana aamuna.
Nelikiloinen Aalto-1 vei mukanaan kiertoradalle suomalaista huipputekniikkaa: Turun yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen säteilyilmaisimen, VTT:n rakentaman spektrikameran ja Ilmatieteen laitoksen kehittämän plasmajarrun, joka tähtää avaruusromun vähentämiseen. Eniten tutkimusdataa on saatu säteilyilmaisimella. RADMON-hankkeen vetäjän, Turun yliopiston avaruusfysiikan professorin Rami Vainion mukaan vuosi on ollut täydellinen menestys.
– Olemme saavuttaneet kaikki tekniset ja tieteelliset tavoitteemme: ymmärrämme nyt varsin hyvin laitteen vasteen elektroni- ja protonisäteilylle ja olemme kartoittaneet Maan matalan kiertoradan säteily-ympäristöä. Parhaillaan analysoimme elektronivyöhykkeen ajallisia muutoksia ja niiden riippuvuutta Maan ohi puhaltavan aurinkotuulen ominaisuuksista. Mittaustemme mukaan aurinkotuulen magneettikentän pohjois-eteläsuuntainen komponentti ennustaa parhaiten sen, kuinka intensiivistä elektronisäteily on matalalla Maan kiertoradalla. Esittelemme tuloksemme ensi kuussa COSPAR-kokouksessa Pasadenassa, Vainio sanoo.
Aalto-1 ei jää avaruusromuksi kiertoradalle
Aalto-1-projektia Aalto-yliopistossa vetävän apulaisprofessori Jaan Praksin mukaan satelliitti toimii edelleen hyvin ensimmäisen vuotensa jälkeen.
– Teknistä säätämistä on ollut yllättävän paljon; esimerkiksi radioyhteyden hitaus on hankaloittanut satelliitin kameroiden ottamien kuvien lataamista ja ohjelmiston päivitystä. Ensimmäisen vuoden jälkeen satelliitti toimii kuitenkin hyvin, ja kaikki järjestelmät ovat toimintakunnossa. Uusin ohjelmistopäivitys on auttanut saamaan satelliitin asennon paremmin hallintaan ja kuvien ottaminen ja lataaminen onnistuvat nyt paljon helpommin. Missio jatkuu, ja parhaillaan valmistelemme spektrikameraa uutta kuvasarjaa varten, Praks sanoo.
Aalto-1:n avaruusmatkan pituudeksi kaavailtiin alun perin noin kahta vuotta. Praksin mukaan aikataulun pitäminen riippuu plasmajarrukokeen onnistumisesta. Ilmatieteen laitoksen rakentaman jarrun ideana on hidastaa satelliitin vauhtia, jolloin se laskeutuu alemmalle kiertoradalle ja törmää lopulta ilmakehään.
– Jos kaikki menee suunnitellusti, Aalto-1 lähtee jarruttamaan vauhtia noin puolen vuoden kuluttua. Siten se ei jää avaruusromuksi kiertoradalle vaan törmää ilmakehään, näkyen meille viimeistä kertaa pienenä tähdenlentona. Jos jarrujärjestelmä ei jostain syystä toimisi, missio ja sen mittaukset voivat jatkua vuosia, Praks sanoo.
JV