Kaisa Forsström (os. Julkunen) ei opiskeluaikana yrittäjän eläkelakiin perehtyessään osannut kuvitella, että siitä tulisi vielä tärkeä pala hänen osaamisessaan työelämässä.
Kerro tehtävistä, joissa työskentelet tällä hetkellä.
Toimin Finanssivalvonnassa, vastuualueenani Suomessa toimintaa harjoittavien vakuutustoimijoiden valvonta. Hyppään aamulla junaan Turusta Helsinkiin, tai kipuan yläkerran työhuoneeseen. Päivään kuuluu tapaamisia, toiminnan suunnittelua ja seurantaa – aika tyypillistä esimiestyötä.
Millainen oli polkusi nykyisiin tehtäviisi?
Aloitin opintojen jälkeen Euran Säästöpankissa pankkilakimiehenä. Se oli opettavainen kolmen vuoden jakso kaupunkilaistytölle. Sieltä tulin takaisin Turkuun ”käymään” työeläkevakuuttamisen pariin YEL-tiiminvetäjäksi ja perintälakimieheksi. Tuo käynti kesti 25 vuotta, lopetin johtajana ja toimitusjohtajan sijaisena.
Mikä innostaa sinua työssäsi?
Työn merkittävyys ja ihmiset. Jokaisessa työpaikassani olen saanut tehdä töitä mukavien osaavien ihmisten kanssa, joita jää kaipaamaan, kun yhteinen arki loppuu.
Jokainen meistä tarvitsee vakuutustoimijan rinnalleen riskejä kantamaan. Vakuutettujen etujen turvaksi tehty työ tuntuu merkittävältä. Siirtyminen yhtiötoimijasta valvojaksi on avannut vakuutustoimintaan ihan uudenlaisia näkymiä ja opettanut paljon.
Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät työelämätaidot?
Ehdottomasti yhteistyövalmiudet. Oikeanlainen nöyryys sitä kohtaan, ettei kukaan hallitse kaikkea. Tietysti substanssi pitää hallita omalla vastuualueellaan. Uuden oppiminen palkitsee joka iässä.
Miten päädyit opiskelemaan Turun oikikseen?
Ehkä eniten siksi, ettei oikein ollut mitään selkeää suuntaa. Päädyin tutkintoon, joka mahdollistaisi monta tietä. Myös opettajan ja sairaanhoitajan opinnot olivat mielessä jossain vaiheessa.
Mikä oli parasta opinnoissa?
Opinnoissa parasta olivat uudet kaverit. Vieläkin – 40 vuotta opintojen alkamisen jälkeen – meillä on pieni Whatsapp-ryhmä nimeltä Oikiksen tytöt. Siellä vaihdetaan silloin tällöin kuulumisia Portugalin, Uudenkaupungin ja Helsingin seudun muodostamassa kolmiossa.
Millaisia haasteita kohtasit opintojesi aikana, ja miten pääsit niistä eteenpäin?
Kaikki oikeuden alat eivät olleet minulle yhtä koukuttavia… Ympäristöoikeutta kävin opiskelemassa toisenkin kerran, kun ensimmäisellä kierroksella asiat eivät oikein tarttuneet mieleen. Tämä oli myös hyvä esimerkki siitä, miten yksi tapa opettaa ei toimi kaikille. Toisen kierroksen luennoitsija osasi kertoa asiat käytännönläheisemmällä tavalla, ja jopa innostuin asiasta.
Miten opintosi ovat valmentaneet sinua nykyisiin työtehtäviisi?
Opinnoista on jo kauan ja työelämä opettanut valtaosan nykyisessä työssä tarvittavasta. Tiedonhankintataidot ovat olleet tärkeitä sekä rohkeus tehdä sen pohjalta omia tulkintoja. Perehdy huolella, muodosta kantasi ja etene. Jos asia on tulkinnanvarainen, siitä voi perustellusti olla montaa mieltä. Oikeusjärjestelmä on näitä tilanteita varten.
Mitä sanoisit opiskelijaitsellesi?
Kaikkea ei tarvitse osata. Riittävä riittää. Ratkaisuja löytyy, kun niitä etsii.
Vinkkisi opiskelijoille?
Se mikä opiskeluaikana ei ehkä tunnu superkiinnostavalta, voi osoittautua muuten merkittäväksi. Enpä opiskeluaikana yrittäjän eläkelakiin perehtyessäni kuvitellut siitä tulevan minulle merkittävä osaamisen pala työelämässä.
Pyri sellaiselle alalle, mikä juuri sinua kiinnostaa. Sitä oppii mistä tykkää, ja sellaisissa töissä kehittyy. Hae kuitenkin rohkeasti sellaisiinkin tehtäviin, joista et tiedä paljoa etukäteen, tai jotka voivat tuntua vaatimattomaltakin. Oppimalla näytät osaamisesi ja etenemisen mahdollisuudet tulevat vahvemmin omiin käsiisi. Uraunelmat tai palkka edellä tehdyt valinnat eivät välttämättä tee onnelliseksi.
Työ on ollut itselleni hyvin tärkeä osa elämää, mutta perhe on tärkein. Työssä jaksamista on omalta osaltani tukenut se, että on muutakin elämää. Minulla se on ollut urheilu eri muodoissa – kentillä, katsomoissa ja järjestötoiminnassa, jollekin toiselle jotain muuta. Tunne itsesi.
Biisi, joka kuvaa opiskeluaikaasi?
Bon Jovin ”It’s my life”. Elämä on lyhyt, eletään se. Tavalla, jossa olemme riittävässä sovussa niin itsemme kuin muidenkin kanssa.