Aurinkoenergian tuotanto kasvaa Turussa – tiedolle ja palveluille kysyntää

28.06.2017

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus toteutti Turun kaupungille, Turku Energia Oy:lle ja Sitralle aurinkoenergiaselvityksen. Selvityksen mukaan aurinkoenergian suosio on kasvussa. Aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet huomattavasti, mikä on laskenut kynnystä aurinkopaneelien hankintaan. Aurinkoenergia ei kuitenkaan vielä ole tuttu ja jokapäiväinen asia, ja erityisesti tiedon puute vaikeuttaa investointipäätösten tekoa.

​Turun kaupunki, Turku Energia Oy ja Sitra ovat selvittäneet, millä perustein aurinkopaneelien hankintaan lähdetään ja mitkä ovat yleisimpiä ongelmia, joita aurinkopaneelien hankinnassa kohdataan. Selvityksessä tutkittiin myös, miten kaupunki omilla palveluillaan ja toimillaan voi edistää ihmisten tietämystä ja intoa aurinkopaneelien hankintaan. Selvityksen on toteuttanut Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus.

Tutkimuksessa haastateltiin Turun alueella toimivia isännöitsijöitä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä.

Yksityishenkilöiden haastatteluissa aurinkopaneelien hankintaa perusteltiin sähkön säästämisellä, asunnon arvon nousemisella, tekniikkainnostuksella ja ympäristösyillä. Isännöitsijät kokivat tiedon hankinnan pääosin helpoksi, mutta totesivat asian eteenpäin viemisen vaativan päättäväisyyttä.

Aurinkopaneelien hankintaa pidettiin pitkäaikaisena ja tuottavana investointina, mutta myös ympäristösyyt vaikuttivat päätökseen. Paneeleista saatava positiivinen imagohyöty mainittiin tärkeäksi asiaksi. Moni on kiinnostunut hankkimaan aurinkopaneelit, mutta kokee tiedonhankinnan vaikeaksi. Puolueetonta tietoa on vaikea löytää, tai tieto saattaa olla teknistä ja hankalasti ymmärrettävää.

‒ Moni kaipaa henkilökohtaista palvelua, joka ottaisi huomioon yksilölliset, kiinteistöille räätälöidyt ratkaisut ja ihmisten erilaiset tarpeet, toteaa selvityksen laatinut projektitutkija Anne Nieminen Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. 

Selvitys suosittelee aurinkopaneelien hankintaa Turun kaupungin sekä konserniyhtiöiden omiin kiinteistöihin ja kehottaa kaupunkia panostamaan lisää aurinkoenergiasta tiedottamiseen. Tutkimuksen mukaan Turun kaupungin tulisi myös helpottaa ja poistaa paneeleihin liittyviä lupakäytäntöjä, kuten useissa muissa kaupungeissa on jo tehty. Näin paneelien leviämistä voitaisiin nopeuttaa ja kuluja alentaa.

Lisää aiheesta:

>> Aurinkoenergian tuotanto kasvaa Turussa – tiedon ja palveluiden puute hidastavat kehitystä (Turun kaupunki)

>> Aurinkoenergia- ja kysyntäjoustoselvitys (Tulevaisuuden tutkimuskeskus)

TS

Luotu 28.06.2017 | Muokattu 28.06.2017