Haastattelussa humanistisen tiedekunnan dekaani Marja-Liisa Helasvuo

11.06.2025

Suomen kielen professori Marja-Liisa Helasvuo aloitti viisivuotisen kautensa humanistisen tiedekunnan dekaanina vuoden 2025 alussa. Nyt hän kertoo ajatuksia tehtävästään ja tiedekunnan kehittämisestä.

Olet tehnyt pitkän uran suomen kielen tutkijana ja professorina vuodesta 2005. Mitä dekaanin pesti sinulle merkitsee?

Dekaanin tehtävä on näköalapaikka humanistiseen tutkimukseen ja koulutukseen omassa yliopistossa ja laajemmin muissa suomalaisissa yliopistoissa ja kansainvälisesti. Dekaanina minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan tiedekunta kehittyy tulevaisuudessa, mutta kaikki kehittämistyö tehdään yhdessä tiedekunnan väen kanssa. Pyrin toimimaan tiedekunnan parhaaksi yliopistoyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Kuinka kautesi on lähtenyt liikkeelle?

Kausi on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. On asioita, jotka vaativat hyvin nopeaa reagointia, ja sellaisia asioita, joiden eteen voi toimia pitkäjänteisemmin. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa on sujunut hyvin, ja siitä iso kiitos kuuluu Humanitaalle ja sen aktiivisille toimijoille. Tätä haluan vaalia jatkossakin ja olla vaikuttamassa siihen, että opiskelijoiden ääni tulee kuulluksi.

Olemme yhdessä varadekaanien kanssa vierailleet kevään aikana kaikissa oppiaineryhmissä. Vierailuilla on ollut mahdollisuus kuulla kunkin oppiaineryhmän kuulumisia ja keskustella ajankohtaisista kysymyksistä ja mahdollisista huolenaiheista.

Kuinka aiot kehittää tiedekuntaa alkavalla viisivuotiskaudella?

Haluan kehittää monitieteistä tutkimusyhteistyötä sekä omassa yliopistossa että muiden suomalaisten ja ulkomaisten yliopistojen kanssa. Voimme hakea uusia tutkimuksellisia avauksia ja avartaa vanhastaan vahvaa tutkimustamme. Menestyksekkään yhteistyön perusta on se, että tunnistamme omat vahvuutemme.

Haluan edistää omalta osaltani tiedekunnan kahden laitoksen välistä yhteistyötä tutkimuksessa, vaikuttavuudessa ja muussa toiminnassa. Yhdessä voimme tarjota paljon enemmän. Tutkimusyhteistyö on hedelmällisintä, kun se on tutkijalähtöistä ja kumpuaa tutkijoiden omista tarpeista ja tavoitteista. Oma roolini voi olla esimerkiksi mahdollisten esteiden poistaja ja yhteistyöhön innostavan tutkimusympäristön tukeminen.

Tiedekunta on sellainen, jollaiseksi me kaikki, opettajat, tutkijat, hallinnon ihmiset ja opiskelijat sen teemme. Omalta osaltani haluan tehdä töitä sen eteen, että humanistinen tiedekunta olisi paikka, jossa olisi hyvä työskennellä, opiskella ja toimia.

Millä eväin tiedekunta menestyy nyt ja tulevaisuudessa?

Avain tiedekunnan menestykseen on korkeatasoinen tutkimus. Menestystä mitataan yliopistolla erilaisin mittarein, mutta tärkeintä ei ole mittarein mitattava tuloksellisuus vaan korkeatasoinen tiede, mitä se kullakin alalla tarkoittaa. Joillakin aloilla esimerkiksi keskeisimmät ja tärkeimmät julkaisufoorumit ja -kanavat eivät välttämättä tuota huipputuloksia indikaattoritarkastelussa, mutta ne ovat silti mielekkäimpiä julkaisufoorumeita juuri tuolle alalle. Alakohtaiset erot on tärkeää ottaa huomioon menestyksen tarkastelussa. Toivon tietysti, että valintatilanteessa ihmiset valitsisivat sellaisen foorumin, joka on mittareiden valossa tuloksekkaampi, jos tämä on vain mielekäs foorumi itse tutkimuksen kannalta. Uskon siihen, että indikaattorituloksetkin paranevat, kun keskitymme laadukkaaseen ja korkeatasoiseen tutkimukseen.

Koulutuksen alueella olisi tärkeää keskittyä mahdollisimman laadukkaaseen opetukseen niillä resurssein, jotka meillä on käytettävissä. Jos resurssit pienenevät, meidän pitää miettiä, onko toteutustapoja mahdollista kehittää niin, etteivät ne niele niin paljon resursseja. Meidän pitää tukea opiskelijoita ja kehittää heidän opintopolkujaan niin, että he saisivat tutkintonsa ajallaan valmiiksi. Keinoja tähän tulee miettiä yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Vaikuttavuutemme rakentuu korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen pohjalle. Merkittävin vaikuttavuustekomme on kouluttaa osaavia humanistisen alan asiantuntijoita yhteiskunnan tarpeisiin.

Miten näet humanististen tieteiden aseman yliopistossa ja yhteiskunnassa laajemmin?

Humanistiset tieteet ovat keskeisessä asemassa, kun etsimme ymmärrystä siitä, miten ihmiset toimivat. Globaalin liikkuvuuden maailmassa ihmisten välinen vuorovaikutus on yhä monikielisempää. Tarvitsemme ymmärrystä kulttuurien välisistä kohtaamisista sekä nykyajassa että laajemmassa historiallisessa perspektiivissä. Kaikkea tätä humanistiset tieteet voivat tarjota.

Millainen johtaja olet?

Alaiseni osaavat tähän kysymykseen vastata paremmin. Pyrin olemaan kuunteleva ja helposti lähestyttävä johtaja.

Mikä sinua motivoi työssäsi?

Intohimo tieteeseen ja uteliaisuus. On kiva tehdä työtä, jossa on mahdollista oppia koko ajan uutta.

Mitä kiinnostuksen kohteita sinulla on vapaa-ajallasi?

Olen kiinnostunut halonhakkuusta, ja pyrin kehittymään siinä paremmaksi.

Terveiset opiskelijoille?

Tiedän, että opiskeluaika voi olla stressaavaa monella tapaa, mutta toivon, että löydätte myös ilon aiheita. Olen kiitollinen siitä, että meillä on humanistisessa tiedekunnassa opiskelijoita, jotka haluavat vaikuttaa yhteisön toimintaan oppiaineissa, laitoksilla, tiedekunnassa ja laajemmin yliopistolla. Yhdessä voimme tehdä tästä paremman yhteisön.

Luotu 11.06.2025 | Muokattu 11.06.2025