Kotimaiset kuvakirjat kertovat useimmiten turvallisesta lapsuudesta, jossa lapset voivat hyvin. Se on tunnistettava ja todentuntuinen, mutta idylliseksi rajattu kuva lapsista yhteiskunnassa, sanoo Turun yliopiston väitöskirjatutkija Kaisa Laaksonen.
Suomalaisissa lasten kuvakirjoissa painottuu realistinen lapsuuden idylli, käy ilmi Turun yliopiston väitöskirjatutkija Kaisa Laaksosen tuoreesta tutkimuksesta.
– Lapsuus on turvallista ja tasapainoista, ja lapsi voi hyvin, kun vanhemmat huolehtivat hänestä. Se on tunnistettava ja todentuntuinen, mutta idylliseksi rajattu kuva lapsista yhteiskunnassa, Laaksonen sanoo.
Laaksonen tutki kotimaisen kirjallisuuden väitöskirjassaan suomalaisten kuvakirjojen lapsifiguureita – siis tapaa kuvata lasta kirjan kuvissa ja teksteissä.
Aineistona ovat vuosina 2000–2015 Suomessa ilmestyneet kuvakirjat, jotka kertovat lapsista. Aineistoon sisältyy 246 suomen- ja ruotsinkielistä kuvakirjaa.
Suurin osa kuvakirjoista on kirjasarjan osia.
– Sarjamuoto tukee kirjan näkyvyyttä, joka on mediassa muuten kutistunut entisestään, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajana työskentelevä Laaksonen huomauttaa.
Kolme erilaista tapaa kuvata lapsia
Tutkimuksessaan Laaksonen löysi kuvakirjoista kolme erilaista tapaa esittää lapsia: aikuisen ohjaamat, itsenäiset ja huomiota hakevat lapset.
Useimmiten lapsi esitetään aikuisen ohjaamana. Hän on riippuvainen aikuisesta ja tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja huolenpitoa. Kuvakirjakerronnassa korostuu aikuisen ääni ja läsnäolo.
Itsenäinen kuva lapsesta syntyy kuvakirjoissa, kun tapahtumista kerrotaan lapsen näkökulmasta käsin, ja kuvissa tai tekstissä esitetään lapsen ajatuksia ja mielikuvia. Lapsipäähenkilö voidaan esittää itsenäisenä toimijana kuvakirjoissa, vaikka hän ei lähtisi seikkailemaan kauas kotoa. Lapsi voi toimia itsenäisesti aikuisen asettamien normien sisällä tai silloin, kun aikuinen käyttäytyy lapsenomaisesti.
Idyllistä lapsuuden kuvausta murtavat eniten teokset, jotka esittävät lapsen tavoittelemassa aikuisen huomiota, kun aikuinen ei pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Lapset joutuvat ottamaan vastuuta ja toimimaan, vaikka kaipaavat aikuisen huolenpitoa.
– Kuvakirjojen tapa kertoa lapsista heijastaa ja rakentaa käsitystämme lapsista ja lapsuudesta, Laaksonen sanoo.
Kuvakirjojen lapsikuvaus tarjoaa tukea vanhemmuuteen
Laaksosen väitöstutkimus luo kokonaiskuvaa kuvakirjan asemasta, muodosta ja tekijöistä 2000-luvun Suomessa. Aikaisemmin suomalaisia kuvakirjoja koskevaa tutkimusta on tehty vain vähän.
Kuvakirjojen tarinoissa keskitytään pääosin arkiseen elämään, lasten ja aikuisten väliseen vuorovaikutukseen ja tunteisiin. Kirjojen rakenteessa huomioidaan niille tyypillinen lukutilanne, jossa aikuinen lukee kirjaa ääneen pienelle lapselle.
– Lapsen kuvaamiseen vaikuttavat erilaiset lapsikäsitykset sekä kirjan pyrkimys vaikuttaa lapsi- tai aikuislukijaan, Laaksonen sanoo.
Kirjojen kerronta rakentuu monitasoiseksi, kun kuvat ja teksti kertovat tarinaa yhdessä. 2000-luvun kuvakirjojen lapsikuvaus tarjoaa tukea vanhemmuuteen, Laaksonen havaitsi.
– Kirjamarkkinoiden ja etenkin painetun kirjan merkittävästä murroksesta huolimatta kotimaisten kuvakirjojen nimikemäärä on kasvanut 2000-luvun alusta lähtien joka vuosi. Samaan aikaan kuvakirja on tullut ilmaisultaan monimuotoisemmaksi ja sisällöltään moniäänisemmäksi.
FM, KM Kaisa Laaksonen esittää väitöskirjansa ”Aikuisen ohjaamat, huomiota hakevat ja itsenäiset lapset. Lapsifiguurit suomalaisissa kuvakirjoissa vuosina 2000–2015” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.12.2025 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu1-luentosali, Assistentinkatu 5, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Sirke Happonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Viola Capková (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kotimainen kirjallisuus.
