Helena Leino-Kilpi jäseneksi American Academy of Nursing ja Academia Europea -organisaatioihin

01.11.2019

Turun yliopiston hoitotieteen professori Helena Leino-Kilpi on kutsuttu jäseneksi sekä hoitotieteen alan keskeiseen ja arvostettuun organisaatioon American Academy of Nursing että Euroopan alueen monitieteiseen Academia Europea -järjestöön. 

American Academy of Nursing (AAN) on vuodesta 1973 alkaen kunnioittanut hoitotieteen alan osaajia Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti. Akatemia toimii kolmella alueella: se pyrkii hoitotyön johtamisen roolin vahvistamiseen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, hoitotyölähtöisten mallien ja käytänteiden edistämiseen sekä hoitotieteellisen tutkimusnäytön käytön tukemiseen. 

AAN:iin kuuluu runsaat 2000 hoitoalan vaikuttajaa ympäri maailman, ja se julkaisee alan arvostettua Nursing Outlook -lehteä. AAN toimii läheisessä yhteistyössä muun muassa Amerikan sairaanhoitajaliiton kanssa. Tunnustus myönnetään Leino-Kilvelle ansioista hoitotyön ja -tieteen alalla.

Academia Europea on vuonna 1988 perustettu, monitieteinen organisaatio. Sen tavoitteena on tukea eurooppalaisten tutkijoiden toimintaa, toimia koordinoivana voimana eri maiden ja tutkijoiden välillä, tunnistaa tärkeitä monitieteisiä tutkimusaiheita sekä kannustaa monitieteiseen tutkimukseen.  

Organisaatiossa on mukana eri tieteenalojen edustajia, muun muassa humanisteja, sosiaalitieteilijöitä, juridiikan, luonnontieteiden ja kliinisten tieteiden edustajia. Vuoden 2019 aikana AE pyrki saamaan mukaan Euroopan alan keskeisiä hoitotieteilijöitä. Leino-Kilpi on tehnyt tutkimusta pitkäjänteisesti eurooppalaisissa tutkimusryhmissä, muun muassa Euroopan komission rahoituksella. Hän on myös eurooppalaisen hoitotieteen akatemian jäsen.

− Pidän molempia tunnustuksia arvossa hoitotieteilijänä. Ne osoittavat osaltaan suomalaisen hoitotieteellisen tutkimuksen merkitystä, luovat sille tunnettuutta ja toivottavasti innostavat alan tutkijoita jatkossakin kansainvälisyyteen. Meillä on Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella tulevaisuuteen orientoitunut kansainvälinen meininki, ja kiitos tällaisista tunnustuksista kuuluu tietenkin koko yhteisölle, Leino-Kilpi sanoo. 

Leino-Kilpi on toiminut pitkään Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella, joka on ansioitunut muun muassa kansainvälisissä ranking-arvioinneissa.

Luotu 01.11.2019 | Muokattu 01.11.2019