Kansainvälinen seminaari pureutuu ensimmäisen maailmansodan vaikutuksiin Euroopalle

21.11.2018

Joukko Helsinkiin sijoitettuja suurlähettiläitä ja Turun yliopisto järjestävät yhteistyössä ensimmäisen maailmansodan vaikutuksiin pureutuvan seminaarin torstaina 29.11. Teemaa lähestytään 14 eurooppalaisen valtion näkökulmasta.

– Joka tapauksessa ensimmäinen maailmansota vaikutti hyvin käänteen tekevästi Euroopan historiaan. Teema on erityisen ajankohtainen satavuotismuistojen vuoksi, etenkin kun voidaan kysyä, loppuiko maailmansota todella 1918 vai jatkuiko se toisessa muodossa, seminaarissa puhetta johtava Turun yliopiston poliittisen historian professorin Vesa Vares sanoo.

Seminaarin pääpuhujana on Sienan yliopistossa työskentelevä filosofian tohtori Alessandro Salvador, joka käsittelee vuotta 1918 Euroopan historian käännekohtapisteenä. Hän kertoo pohtivansa puheenvuorossaan sitä, miten vuosi 1918 oli kiistatta Euroopan historian käännekohta, mutta samalla se edustaa myös muutosprosessia, joka käynnistyi vuonna 1914 ja päättyi 1920- tai 1930-luvulla, tai kenties jopa vasta toisen maailmansodan käynnistymiseen.

–  Sota laukaisi liikkeelle kehityksen, joka vaikutti suuresti voittajavaltioihin, joissa käynnistyi merkittävien yhteiskunnallisten muutosten aikakausi, mutta samalla käynnistyi myös karkeita kriisejä. Väkivalta ei päättynyt vuoteen 1918. Vallankumoukset ja paikalliset konfliktit, huomattavimpina Venäjän sisällissota, jatkuivat vuosia, ja ne voidaan nähdä sodan jatkumona, Salvador sanoo.

Salvadorin jälkeen seminaarissa 14 asiantuntijaa lähestyy ensimmäistä maailmansotaa ja sen vaikutuksia sekä koko Euroopan että eri valtioiden näkökulmasta. Mukana on Belgian, Britannian, Bulgarian, Italian, Kroatian, Latvian, Liettuan, Puolan, Romanian, Saksan, Serbian, Suomen ja Unkarin näkökulmasta sekä suomalais-ranskalaisiin diplomatiasuhteisiin pureutuvat puheenvuorot. Puhujina on sekä suurlähettiläitä että historiantutkijoita.

– Idea seminaarista syntyi Helsinkiin sijoitettujen suurlähettiläiden piirissä. Erityisen aktiivinen on ollut Puolan suurlähettiläs Jaroslaw Suchoples, ammattihistoriantutkija, joka oli meille jo entuudestaan tuttu, ja joka tuntee hyvin Suomen historiaa, Vares kertoo.

Seminaarin ajan Publicumin naapurirakennuksen Educariumin toisen kerroksen aulassa on esillä julistenäyttely. Belgian, Britannian, Kreikan, Kroatian, Liettuan, Puolan, Serbian, Tsekin ja Viron, suurlähetystöt sekä Ranskan kulttuuri-instituutti, Saksan Goethe-Institut Finnland, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus sekä Italian kulttuuri-instituutti ovat kukin valinneet näyttelyyn yhden tai kaksi julistetta vuodelta 1918.

Tapahtuman järjestävät Iso-Britannian, Belgian, Bulgarian, Kroatian, Tsekin, Saksan, Latvian, Liettuan, Puolan, Romanian ja Serbian suurlähetystöt sekä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus ja Iltalian kulttuuri-instituutti yhteistyössä poliittisen historian oppiaineen kanssa.

Sem

inar „The Meaning of 191

8”

Seminar „The Meaning of 1918”
Date: 29.11.2018
Venue: University of Turku, Educarium Building, 1st floor Assistentinkatu 5, 20014 University of Turku.
Venue of a poster exhibition “1918”: University of Turku, Educarium Building, 2nd floor.

Moderator: Prof Vesa Vares

Program of the seminar

10:00 – 10:05 Welcoming words/ Greetings of Prof. Kalervo Väänänen, Rector of the University of Turku
10:05 – 10:10    Welcoming words/ Greetings of Dr Jarosław Suchoples, Ambassador of the Republic of Poland
10:10 – 10:15 Welcoming words Prof Vesa Vares Finland10:1511:00 Keynote speaker Dr Alessandro Salvador “1918: a turning point in European History?” Italy
11:00–11:15 Coffee break
11:15–11:35 Prof Marek Kornat "Geopolitics, military struggle and diplomacy. The way of Poland to independence, 1914-1918" Poland
11:3511:55 Dr Susanne Brandt “War and Peace in Germany 1918-1920.“ Germany
11:55–12:15 Ambassador of UK Mr. Tom Dodd “The short and long-term impact of 1918 on the UK” UK.
12:15–12:35 Giacomo Bollini “1918, from the Great Fear to the Mutilated Victory” Italy
12.35–12.55 Prof Pavel Kalina “1918: the Origin of Czechoslovakia and The Man of the Crowd”  Czech Republic
12:55–13:15 Discussion
13.15–14.15 Lunch
14:15–14:35 Jan Van der Fraenen “The King's speech: pivotal moment in Belgian history” Belgium
14:3514:55 Prof Gergely Romsics "1918 and the reorientation of Hungarian foreign policy thinking” Hungary
14:55–15:15 Dr Aleka Strezova “The Remembrance of WWI in Bulgaria” Bulgaria
15:15–15:35 Dr Danilo Šarenac, "Destruction. Liberation. Unification. Kingdom of Serbia in 1918." Serbia
15:35–15:55 Coffee break
15:55–16:15 Prof Dr Alfonsas EIDINTAS “The Peculiarities of the Restoration of the State of Lithuania in 1917-1918” Lithuania
16:15–16:35 Dr Valters Ščerbisnkis “Before and after. Latvia during the declaration of the independence in 1918” Latvia
16:35–16:55 Prof Ivo Banac “1918 and its meaning for the Croats” Croatia 
16:55–17:15 Louis Clerc Finnish diplomacy and France-Finland diplomatic relations France/ Finland
17:15–17:35 prof. Silviu Miloiu “Romania of 1918: from military debacle to structural reform and unification” Romania.
17:35–18:00 Discussion and conclusion

Esitelmien järjestykseen saattaa vielä tulla pieniä muutoksia.
Luotu 21.11.2018 | Muokattu 23.11.2018