Korvatulehduskierre voi vaikuttaa pienten lasten aivotoimintaan

03.01.2014

Varhaislapsuudessa sairastetut toistuvat välikorvatulehdukset voivat aiheuttaa muutoksia puhetta käsitteleviin aivotoimintoihin. Tämä käy ilmi Turun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan uudesta tutkimuksesta.

 

​Tutkimukseen osallistui 20 Oulun seudulla asuvaa 2-vuotiasta lasta, joille oli korvatulehduskierteen vuoksi tehty korvien putkitus. Vertailuryhmä koostui 19 lapsesta, jotka olivat sairastaneet korkeintaan kaksi korvatulehdusta. Lasten aivovasteita mitattiin, kun he kuulivat suomenkielisiä tavuja.

– Havaitsimme, että toistuvia korvatulehduksia sairastaneet lapset ovat erityisen herkkiä puheäänteissä esiintyville äänenkorkeuden ja -voimakkuuden vaihteluille, kun taas pienten äänne-erojen, kuten konsonanttien, erotteleminen voi olla heillä normaalia kypsymättömämpää, kuvailee Turun yliopistossa väitöskirjaa tekevä puheterapeutti Sini Haapala.

Ymmärrys kielen kehityksestä tarkentuu

Korvatulehduksia sairastaneiden lasten kuuloerottelua aivokuorella ei ole aiemmin tutkittu. Tutkimustulos on merkittävä lasten kielen kehitykseen vaikuttavien tekijöiden ymmärtämiseksi sekä kielellisten vaikeuksien ennaltaehkäisemiseksi.

– Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että äidinkielen äänteiden muistijäljet muodostuvat jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Varhaislapsuuden kuuloerottelukyky myös ennustaa lapsen kielellistä kehitystä, kertoo Turun yliopiston logopedian ma. professori Eira Jansson-Verkasalo.

Turun yliopiston logopedian ja Oulun yliopistollisen sairaalan neurokognitiivisen yksikön sekä korva- nenä- ja kurkkutautien klinikan tutkimus toteutettiin yhteistyössä Oulun yliopiston logopedian ja Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön kanssa.

 

Erja Hyytiäinen

Luotu 03.01.2014 | Muokattu 14.07.2021