Latvian suurlähettiläs ja Liettuan varaministeri vierailivat Business in the Baltic Sea Region -kurssilla

05.05.2023

Kansainvälisen liiketoiminnan KV23-kurssilla opiskelijat perehtyvät laaja-alaisesti Itämeren alueen taloudelliseen toimintaympäristöön.

Kurssin vieraileviin luennoitsijoihin kuuluu erilaisia asiantuntijoita sekä liike-elämän että valtionhallinnon sektoreilta. Kurssia vetää Pan-Eurooppa Instituutin johtaja, professori Kari Liuhto.

Latvian suurlähettiläs Dace Treija-Masī.
Suurlähettiläs Dace Treija-Masī oli innoissaan ensimmäisestä vierailustaan Turun kauppakorkeakoululla.

Latvian Suomen suurlähettiläs Dace Treija-Masī kertoi vierailuluennollaan 25.4.2023 Latvian taloudesta sekä Latvian ja Suomen välisestä yhteistyöstä.

- Latviassa tehdään viisaita taloudellisia linjauksia, jotka vastaavat nykypäivän haasteisiin ja takaavat maamme taloudellisen joustavuuden. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten hallinto ja pankkijärjestelmä ovat meillä järjestetty. Olemme vahvasti Euroopan keskiössä ja teemme sujuvaa yhteistyötä EU:n ja Baltian alueen maiden sekä Pohjoismaiden kanssa. Latvia on myös erinomainen paikka opiskella ja työskennellä muun muassa liiketoiminnan ja teknologian parissa, sanoo Treija-Masī.

Liettuan talous- ja innovaatioministeriön varaministeri Karolis Žemaitis luennoi kurssilla 27.4.2023 teemalla ”A Gift that Keeps on Giving - Lithuania's Competitiveness in the Global Turbulence”.

Liettuan talous- ja innovaatioministeriön varaministeri Karolis Žemaitis.

Žemaitis totesi viimeaikaisten haasteiden, kuten koronapandemian, Valko-Venäjän harjoittaman hybridisodankäynnin ja Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa, toimineen stressitestinä Liettuan taloudelle. Liettuan talous on kuitenkin pärjännyt suhteellisen hyvin ongelmista huolimatta. Žemaitis kertoi lisäksi maan onnistuneen olla edelläkävijä digitaalisuudessa ja teknologisessa kehityksessä keskittymällä koulutusjärjestelmän uudistamiseen.

Žemaitis oli 500. henkilö, jolle myönnettiin luennon päätteeksi Pan-Eurooppa Instituutin kunniakirja. Tunnustus on myönnetty kaikille vieraileville luennoitsijoille vuodesta 2003 alkaen.

Luotu 05.05.2023 | Muokattu 05.05.2023