NordForskin rahoittama pohjoismainen huippuyksikkö Turun yliopistoon

13.12.2016

Turun yliopiston akatemiaprofessori Eva-Mari Aron johtama pohjoismainen huippuyksikkö soveltaa siniseen biotalouteen liittyvää huippuluokan perustutkimusta. Tavoitteena on lisätä erityisesti leviin liittyvien kaupallisten sovellusten kehittämistä ja vahvistaa yrittäjyyttä alalla.

​Yhteispohjoismaista tutkimusta rahoittava NordForsk on myöntänyt Turun yliopistoon pohjoismaisen huippuyksikön (Nordic Centre of Excellence, NCoE) bioekonomiaan liittyvässä rahoitushaussa. ”Towards versatility of aquatic production platforms: unlocking the value of Nordic bioresources” -nimiselle (NordAqua) hankkeelle myönnettiin huippuyksikköstatus vuosille 2017‒2022. Rahoitus on yhteensä 30 miljoonaa Norjan kruunua.

NordAqua keskittyy siniseen, eli veteen liittyvään, biotalouteen. Erityinen painotus on mikro- ja makrolevissä sekä niiden hyödyntämisessä. Huippuyksikkö tekee soveltavaa tutkimusta, joka perustuu sekä Turun yliopiston molekulaarisen kasvibiologian osaston että muiden pohjoismaisten yhteistyökumppaneiden pitkäaikaiseen perustutkimukseen.

‒ Levissä on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia liittyen esimerkiksi bioenergiaan, kemianteollisuuteen, kosmetiikkaan, ravintoon tai lääkkeisiin. Jo nyt tiedetään, että sinilevistä voidaan esimerkiksi eristää yhdisteitä, joita mahdollisesti voidaan hyödyntää syöpälääkkeinä tai että leväproteiini on kuluttajille helpommin lähestyttävä vaihtoehto kuin esimerkiksi hyönteiset, kertoo huippuyksikön johtaja, akatemiaprofessori Eva-Mari Aro.

NordAqua-huippuyksikkö tutkii Pohjoismaissa eläviä levälajeja.

‒ Aiomme yhdistää leväkokoelmat ja -tietokannat, joita huippuyksikön partnereilla on, ja saattaa rakentamamme tietokanta myös teollisuuden käyttöön. On tärkeää tutkia juuri pohjoisia levälajeja, jotka ovat sopeutuneet elämään kesällä lähes jatkuvassa valossa ja muina vuodenaikoina melko heikossa valossa ja matalassa lämpötilassa ‒ täällä pohjoisessa ei voida tehokkaasti hyödyntää lämpimiin olosuhteisiin sopeutuneita leviä, Aro kertoo.

Huippuosaamisen soveltaminen mahdollistaa kaupallisen hyödyntämisen

Turun yliopiston huippuosaaminen molekulaarisessa kasvibiologiassa tarjoaa paljon mahdollisuuksia levien hyödyntämisen lisäämiseen.

‒ Bioteknologian keinoin pystymme muokkaamaan leviä geneettisesti. Tämä mahdollistaa sen, että kun löydämme levien kantakokoelmista uusia hyödyllisiä yhdisteitä, voimme lisätä niiden tuotantoa joko metaboliareittejä kiihdyttämällä tai muokkaamalla levä erittämään arvokasta yhdistettä kasvatusliuokseen. Synteettisen biologian avulla voidaan puolestaan saada 1-soluisia leviä tuottamaan tarkkaan suunniteltuja yhdisteitä, jopa sellaisia hyödyllisiä kemiallisia yhdisteitä, joita ei löydy luonnosta, sanoo Aro, joka johtaa myös Suomen Akatemian kansallista primaarituottajien molekyylibiologian huippuyksikköä.

Turun yliopistosta pohjoismaisessa NordAqua-huippuyksikössä on mukana myös kauppakorkeakoulun yrittäjyystutkijoita professori Jarna Heinosen johdolla. Tavoitteena on lisätä siniseen biotalouteen liittyvien startupien ja tutkimukseen perustuvien spinoffien määrää.

Huippuyksikön teemat liittyvät kiinteästi biotulevaisuuteen, joka on yksi Turun yliopiston tutkimuksen strategisista profilaatioalueista.

‒ NordForskin myöntämä huippuyksikkö on tunnustus siitä, että olemme profilaatioalueellamme oikealla tiellä, Aro sanoo.

Turun yliopiston johtaman huippuyksikön partnerit hankkeessa ovat Suomesta Helsingin yliopisto, VTT ja Luke, Ruotsista Uumajan ja Uppsalan yliopistot sekä Norjasta Bergenin yliopisto, Norwegian Institute of Bioeconomy Research (NIBIO), Norwegian Institute for Water Research (NIVA) ja SINTEF Fisheries and Aquaculture. Lisäksi hankkeessa on mukana sekä kaupallisia että yhteiskunnallisia toimijoita, Suomesta muun muassa Smart Chemistry Park (Turku Science Park), MTK ja Suomen Bioteollisuus ry.

Kaksivaiheisessa haussa valittiin yhteensä kolme pohjoismaista huippuyksikköä.

>> Lue lisää NordForskin verkkosivuilta

Teksti: Taru Suhonen
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 13.12.2016 | Muokattu 19.12.2016