On tärkeää pitää mielessä mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen, sanoo kunniatohtoriksi vihittävä Thomas Wilhelmsson

Ylioppilaaksi päästessään Thomas Wilhelmsson antoi paikallislehdelle haastattelun, jossa hän kertoi haluavansa diplomaatiksi. Hän oli hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä – elettiinhän poliittisesti kiivasta 1960-lukua.

– Pohdin pitkään, hakisinko oikeustieteelliseen vai valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Valitsin oikiksen, enkä ole katunut. Oikeustiede tarjoaa tärkeän ja monipuolisen näkökulman yhteiskuntaan sekä keinot vaikuttaa sen kehitykseen.

Perjantaina 16. toukokuuta emeritusprofessori Wilhelmsson vihitään oikeustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi. Hän on tehnyt vaikuttavan uran oikeustieteen tutkijana ja opettajana sekä akateemisissa johtotehtävissä. Wilhelmsson on Suomen johtavia asiantuntijoita useilla siviili- ja kauppaoikeuden lohkoilla sekä ansioitunut oikeusteoreetikko. Hänen työnsä on merkittävää myös käytännön oikeuselämän kannalta.

Wilhelmsson kertoo olevansa arvonimestä iloisesti yllättynyt ja hyvin ylpeä.

– Yhteistyöni Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa on aina ollut antoisaa. On ollut hauskaa vierailla Turussa jo tiedekunnassa vallitsevan hyvän ja vieraanvaraisen hengen vuoksi. Toivon tietysti, että minun on mahdollista jatkossakin nauttia tästä yhteistyöstä.

Wilhelmsson pitää Calonialla avoimen vierailijaluennon keskiviikkona 14. toukokuuta klo 12.15 otsikolla Legal argumentation beyond national borders: How is critique possible?

Monipuolinen oikeuden ja yhteiskunnan tutkija

Wilhelmsson tarkastelee aiheitaan sekä oikeus- että yhteiskuntatutkijana. Monitieteiset yhteiskunnalliset kysymykset ovat kiinnostaneet häntä tutkimustyössä kaikkein eniten.

– Koen itseni etuoikeutetuksi, koska olen saanut olla urallani mukana monissa mieleenpainuvissa tilanteissa.

Yhtä ykköshetkeä on mahdotonta nimetä, mutta mieleen ovat jääneet oma väitöstilaisuus ja ensimmäisen kansainvälisesti julkaistun teoksen ilmestyminen. Erityisesti hän haluaa mainita Suomen Akatemian rahoittamien tutkimusprojektien vetämisen.

– Näiden kollegoiden kanssa on vietetty monta unohtumatonta hetkeä.

Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina Wilhelmsson sai tavata mielenkiintoisia ihmisiä kansallisen ja kansainvälisen politiikan ja kulttuurin piiristä.

– Olen nauttinut siitä, että olen voinut viettää suurimman osan urastani – ulkomaisia tutkimuskausia lukuun ottamatta – Suomessa, missä lapsenikin asuvat.

Entä mikä on ollut Wilhelmssonin uran vaikein paikka? Helsingin yliopiston yliopistouudistus, hän vastaa.

– Vaikka sillä oli merkittävää kannatusta, myös vastustus oli kovaa. Tein parhaani, että koko yhteisö olisi mukana laivassa, mutta kaikkia vastakkainasetteluja ei voinut välttää. Jotkut vaativat rehtorin eroa.

Wilhelmsson sanoo, ettei ole rakentanut urastaan tietoisesti juuri sellaista kuin siitä on tullut.

– Monet askeleet, rekrytoinnistani yliopistolle rehtorinvalintaani saakka, ovat olleet pikemminkin satunnaisten tekijöiden seurausta. Mutta olen ollut valmis ottamaan vastaan uusia haasteita, kun ne ovat tarjoutuneet, enkä kadu ratkaisujani.

Mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen

Nyt Wilhelmsson sanoo olleensa ehkä liian optimistinen pohtiessaan yhteiskunnan ja oikeuden kehittämistä tutkijana.

– Kehittämäni ajatusmallit perustuvat hyvinvointivaltiolliseen ja eurooppalaiseen eetokseen, jotka kumpikaan eivät voi tänään kovin hyvin, ei maailmassa eikä Suomessakaan. Vaikka pessimistin tarina maailmasta on tänään kenties uskottavampi, on tärkeää pitää mielessä mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen.

Nuoria tutkijoita hän kehottaa syventymään itseä kiinnostaviin kysymyksiin. Innostus voi nousta yhteiskunnallisesta merkityksestä, oikeusteoreettisesta ja metodisesta haastavuudesta, tai omasta kokemuspiiristä.

– Ei ole väliä, mistä innostus syntyy. Innostus auttaa jaksamaan väitöskirjan tai muun ison tutkimustyön saattamiseksi valmiiksi. Parhaimmillaan se myös luo tekstiin sellaista kipinää, joka siirtyy lukijallekin.