Professori Laura Elolle palkinto ansiokkaasta tutkimustyöstä Jenny ja Antti Wihurin rahastolta

09.10.2025

Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi laskennallisen lääketieteen professori Laura Elolle 50 000 euron palkinnon ansiokkaasta tutkimustyöstä, kansainvälisen tiedeyhteistyön kehittämisestä sekä tulevien tutkijasukupolvien kasvattamisesta.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on jakanut vuoden 2025 palkintonsa. Rahasto myöntää palkintoja tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan suunnannäyttäjille. Tänä vuonna palkinnot myönnettiin Laura Elon lisäksi kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilälle ja filosofi Esa Saariselle.

Elo on ennakkoluuloton poikkitieteellisen kansainvälisen tutkimuksen ja verkostoitumisen edistäjä, joka on vaikuttanut merkittävästi laskennallisen lääketieteen, systeemibiologian ja bioinformatiikan kehitykseen Suomessa ja maailmalla. Hänen työnsä yhdistää monipuolisesti eri tieteenaloja – tekoälystä ja matemaattisesta mallinnuksesta bio- ja lääketieteeseen – ja hyödyttää niin tutkimusyhteisöä kuin terveydenhuoltoa.

– On suuri kunnia saada tällainen tunnustus työllemme. Samalla tämä on kunnianosoitus lahjakkaalle tutkimusryhmälleni ja kertoo yhteistyön voimasta, sillä laskennallinen lääketiede syntyy yhdistämällä eri aloja, jotta sairauksia voidaan ymmärtää yhä paremmin. Toivon myös, että voin innostaa uutta tutkijasukupolvea viemään tiedettä rohkeasti eteenpäin, Elo sanoo.

Turun biotiedekeskuksen tutkimus- ja varajohtajana toimiva Elo on työssään tunnistanut tyypin 1 diabeteksen varhaisia ennustetekijöitä ja kehittänyt laskennallisia malleja, jotka auttavat ennustamaan sairauksien kulkua ja hoitovasteita. Elon luomat menetelmät ja ohjelmistot ovat avoimesti saatavilla ja käytössä tutkijoilla ympäri maailmaa.

Elo on julkaissut laajasti arvostetuissa kansainvälisissä tiedelehdissä ja johtanut useita merkittäviä tutkimushankkeita. Lisäksi hän on rakentanut aktiivisesti verkostoja, joiden ansiosta suomalainen tutkimus on vahvasti mukana kansainvälisen tiedeyhteisön eturivissä.

Elo tunnetaan myös innostavana opettajana ja ohjaajana. Hänen työnsä ansiosta Suomeen on kasvanut uusi sukupolvi bioinformatiikan osaajia, jotka vievät alaa eteenpäin sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Kuva: Elias Ervast

Luotu 09.10.2025 | Muokattu 09.10.2025