Publiikki 11.6. ja valmistuminen kesällä 2015

04.02.2015

 

 

​Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan publiikki pidetään torstaina 11.6. klo 14 Turun VPK-talolla. Publiikissa juhlitaan kuluvan lukukauden aikana valmistuneita maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita.

​Tarkemmat ohjeet publiikkiin ilmoittautumisesta löytyvät valmistuneille keväällä lähetettävistä tai todistuskansioon liitetyistä kutsuista.

Ohjelmassa on puheita ja musiikkiesityksiä, yliopiston tervehdys sekä valmistuneiden ryhmäkuvan ottaminen. Lopullinen ohjelma on jaossa publiikissa.

Maisteriksi valmistuvat: publiikkiin aikovan opiskelijan tulisi palauttaa todistusanomuksensa tiedekunnan kansliaan viimeistään kahta viikkoa ennen publiikkia (29.5. mennessä). Kaikkien tutkintoon sisällytettävien opintojen tulee olla tällöin opintorekisterissä.

>> Ohjeita valmistumiseen löytyy opinto-oppaasta.

Valmistuminen kesällä 2015

  • 29.5. mennessä todistusanomuksen palauttaneet saavat tutkintotodistuksensa kahden viikon kuluessa. Tämän jälkeen anomuksen palauttaneet saavat todistuksensa elokuussa. 
  • Heinäkuun loppuun mennessä todistusanomuksen palauttaneet valmistuvat vielä lukuvuoden 2014-2015 puolella (todistuksen saa elokuussa).
  • Elokuun ensimmäisen päivän jälkeen todistusanomuksen palauttaneet valmistuvat uuden lukuvuoden puolella, eli tässä tapauksessa valmistuakseen tulee ilmoittautua yliopistoon läsnäolevaksi (ja siis maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu).
Luotu 04.02.2015 | Muokattu 29.07.2021