Riitta Suhonen Academia Europaean jäseneksi

31.05.2022

Professori Riitta Suhonen on kutsuttu Academia Europaea -tiedeyhteisön jäseneksi toukokuussa 2022. Kaikki tieteenalat kattava eurooppalainen tiedeakatemia kutsuu ansioituneita tieteentekijöitä uusiksi jäseniksi tiukan vertaisarvioinnin pohjalta.

Riitta Suhonen.Academia Europaea on vuonna 1988 perustettu eurooppalainen tieteentekijöiden yhteisö, jonka tavoitteena on edistää eurooppalaista tieteellistä tutkimusta sekä tuoda tietoa päätöksenteon tueksi kansallisiin ja kansainvälisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin organisaatioihin. Jäseneksi voi päästä vain kutsusta vertaisarvioinnin jälkeen.

Academia Europaealla on lukuisia alajaostoja eri tieteenaloille. Professori Riitta Suhonen kutsuttiin Academia Europaean jaostoon Clinical and veterinary science.

– Olen erittäin otettu tästä kutsusta, ja sen merkitys minulle tutkijana on suuri. Hoitotieteen tutkijoita tässä tiedeyhteisössä on vielä erittäin vähän. Tämä tulee myös siinä mielessä hienoon ajankohtaan, että olemme juuri viettäneet gerontologisen hoitotieteen 30-vuotista taivalta, Suhonen sanoo.

Riitta Suhonen on toiminut Turun yliopiston hoitotieteen professorina vuodesta 2011. Suhosen erityisalaa on gerontologinen hoitotiede ja hänen tutkimuskohteita ovat olleet erityisesti hoidon ja terveydenhuollon eettiset kysymykset ja yksilöllisyys, johtamisen eettiset kysymykset, sekä palvelujärjestelmän johtaminen, ikääntyvän väestön terveys, hoitotyö ja palvelut. 

Suhonen toimii Turun yliopiston hoitotieteen tohtoriohjelman johtajana sekä hoitotieteen laitoksen varajohtajana. Hän on toiminut usean kansainvälisen tutkimushankkeen johtajana ja kansallisena partnerina.

Luotu 31.05.2022 | Muokattu 31.05.2022