Satakunnan korkeakoulut vahvistavat yhteistyötään

17.02.2016

Satakunnassa toimivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut vahvistavat Satakorkea-yhteistyötään. Satakorkea muun muassa avaa opiskelijoille mahdollisuuden valita opintojaan eri opintoalojen ja koulutusalojen välillä sekä ulottaa yhteistyön kansainväliseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

​Satakorkea-yhteistyössä ovat mukana Porin yliopistokeskuksessa toimivat Turun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston yksiköt sekä Satakunnan ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitos.

Yhteistyössä kiinnitetään erityistä huomiota korkeakoulujen vahvuusalojen sekä uusien nousevien alojen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemiseen. Satakorkea painottaa innovaatioiden monitieteistä ja monialaista edistämistä.

Satakorkea luo korkeakoulujen opiskelijoille aidon mahdollisuuden valita opintojaan eri opintoalojen ja koulutusalojen välillä. Yhteistyö ulottuu kansainväliseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä opiskelija- ja henkilöstövaihtoon. Satakunnan alueen elinkeino- ja työelämän kanssa tehdään yhteistyötä sen kansainvälistymisen edistämisessä ja kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisessä.

Alueellisen osaamiskeskittymän tavoitteena on muun muassa edistää maakunnan henkistä yhtenäisyyttä, nostaa väestön koulutustasoa ja työllisyysastetta, sekä tukea aluekehitystä.  Satakorkean toimintaa koordinoi vuonna 2016 Porin yliopistokeskus.

Teksti: EH
Kuva: Hanna Oksanen
Luotu 17.02.2016 | Muokattu 17.02.2016