Seilin sääkset saavat mikrofonin

06.04.2016

Seilin sääksikameran äärelle etsiytyvät pääsevät tänä vuonna kokemaan jotain uutta. Huhtikuun alussa pesälle saapunut pariskunta saa seurakseen mikrofonin, joka välittää äänet live-kuvan seuraajille.

​Naaras saapui pesälle 2.4., uros kolme päivää myöhemmin. Pariskunta on kohentanut pesää innokkaasti, ja uros on kantanut naaraalle kala-aterioita.

– Naaras munii parin viikon sisällä, huhtikuun puolenvälin jälkeen. Toukokuun lopulla, kesäkuun alussa munat kuoriutuvat ja lentokykyisiä poikaset ovat heinäkuussa, Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen sanoo.

Linkki sääksikameran löytää osoitteesta saaristomeri.utu.fi/osprey.

Sääksikameraa ylläpitävät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos ja Turun ammattikorkeakoulu.  Se on lähettänyt kuvaa Seilin saarelta 2000-luvun puolivälistä asti. Huippuvuosina sivustolla on ollut toista miljoonaa kävijää.

>> Suoraan sääksikameraan

EH


Luotu 06.04.2016 | Muokattu 07.04.2016