Sigrid Juséliuksen Säätiöltä yli 2,4 miljoonaa euroa turkulaiselle lääketieteen tutkimukselle

11.04.2024

Sigrid Juséliuksen Säätiö on myöntänyt 1–3-vuotiset apurahat vuodelle 2024. Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalaan tutkijoille säätiö myönsi yhteensä 2 419 000 euroa apurahaa, kaikkiaan 38 tutkijalle.

Sigrid Juséliuksen Säätiö myönsi vuosikokouksessaan 1–3-vuotisia apurahoja 252 kappaletta, yhteensä 17 460 000 euroa. Turun yliopistoon apurajoja myönnettiin kaikkiaan 2 419 000 euroa yhteensä 38 tutkijalle.

Apurahat kohdistuivat muun muassa solu- ja molekyylibiologian, biokemian ja fysiologian, syöpä- ja kasvainbiologian, neurotieteiden, mikrobiologian, sisätautien ja genetiikan tutkimukseen. Kaikista apurahoista 70,8 prosenttia myönnettiin perustutkimukseen, 26,2 prosenttia kliiniseen tutkimukseen ja loput 3,0 prosenttia kansanterveystutkimukseen.

Lisäksi vuosikokous hyväksyi loppuvuoden apurahamäärät. Fellowship, Senior Fellowship ja Visiting Professor -apurahoja jaetaan 2 000 000 euroa ja varttuneen tutkijan apurahoja 6 000 000 euroa.

Yhteensä vuonna 2024 jaetaan 26 miljoonan euron edestä tukea huipputason lääketieteelle. Määrä on Sigrid Juséliuksen Säätiön historian toiseksi suurin vuosittainen tukisumma.

Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa apurahan saivat:

Varttuneet tutkijat

Uudet myönnöt

  • Sirpa Jalkanen, 105 000 €
  • Johanna Lempainen, 65 000 €
  • Pekka Ruusuvuori, 60 000 €
  • Marko Salmi, 90 000 €
  • Pekka Taimen, 75 000 €
  • Kirsi Virtanen, 60 000 €
  • Jukka Westermarck, 90 000 €
  • Österlund Pamela, Kakkola Laura, 65 000 €

Jatkomyönnöt

  • Georgi Belogurov, 64 000 €
  • Peter Boström, 65 000 €
  • Klaus Elenius, 70 000 €
  • Laura Elo, 75 000 €
  • Qiushui He, 70 000 €
  • Johanna Ivaska, 108 000 €
  • Riitta Lahesmaa, 121 000 €
  • Kirsi Laitinen, 65 000 €
  • Alexander Mildner, 65 000 €
  • Lauri Nummenmaa, Pirjo Nuutila, 65 000 €
  • Matti Poutanen, Hanna Heikelä, 59 000 €
  • Juha Rinne, 108 000 €
  • Anne Roivainen, Antti Saraste, 81 000 €
  • Johanna Schleutker, 97 000 €
  • Andre Sourander, 70 000 €
  • Cecilia Söderberg-Naucler, 70 000 €
  • Jorma Toppari, Noora Kotaja, 83 000 €

Nuoret tutkijat

Uudet myönnöt

  • Marco Bucci, 50 000 €
  • Jetro Tuulari, 50 000 €

Jatkomyönnöt

  • Alex Dickens, 50 000 €
  • Pauliina Hartiala, 45 000 €
  • Juho Joutsa, 48 000 €
  • Otto Kauko, 50 000 €
  • Kari Kurppa, 50 000 €
  • Miho Nakamura, 45 000 €
  • Emilia Peuhu, 45 000 €
  • Laura Toivonen, 40 000 €
Luotu 11.04.2024 | Muokattu 15.04.2024