Suomen Kulttuurirahastolta rahoitusta Turun yliopiston Porin yksikön PLoP-työryhmälle ja väitöskirjatutkijoille

24.05.2022

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Satakunnan maakuntarahaston Kärkihanke-rahoituksen Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelman PLoP (Pori Laboratory of Play) -työryhmälle. Porin yksikköön sijoittuva hanke tutkii viihteellistyvän yhteiskunnan arvoja ja mediakriittisen lukutaidon merkitystä.

Turun yliopiston Porin yksikön kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen tutkinto-ohjelman PLoP (Pori Laboratory of Play) -työryhmä on saanut Suomen Kulttuurirahastolta Satakunnan maakuntarahaston 40 000 euron Kärkihanke-rahoituksen. Satakunnan rahasto julkisti apurahat 17.5.2022. Rahasto jakoi apurahoja yhteensä 730 000 euroa.

PLoP tutkii viihteellistyvän yhteiskunnan arvoja ja mediakriittisen lukutaidon merkitystä erityisesti Satakunnan alueella. Tutkimuksella on tarkoitus edistää kriittistä medialukutaitoa avaamalla viihteellistymisen toimintatapoja. Hankkeen tärkein yhteistyökumppani on Yle Pori, jonka kanssa toteutetaan laaja mediakuluttajiin kohdistuva kyselytutkimus.

Tutkimus lisää tietoisuutta yhteiskunnan viihteellistymiseen vaikutustekijöistä, toimijoista ja motiiveista sekä hahmottaa ilmiön vastaanottoa kuluttajatasolla. Hankkeessa tarkastellaan eri viihdeteollisuuden muotoja televisiosta sosiaaliseen mediaan. Tutkimuksessa huomioidaan medioiden valtakytkökset talouden, politiikan ja eri instituutioiden välillä. Tutkijoita kiinnostaa myös, miten viihteellistyminen muuttaa normeja, arvokäsityksiä ja valtarakenteita Suomessa.

- Ilmiö linkittyy osaksi laajempaa nykypäivän yhteiskunnan viihteellistymisen viitekehystä, jossa aiemmin "pyhänä" pidetyt teemat muuntuvatkin viihteen polttoaineeksi, hankkeen johtaja, tutkijatohtori Pauliina Tuomi kertoo Porin yliopistokeskuksen uutisessa.

Hankerahoituksen saaneita ihmisiä skoolaamassa

Pauliina Tuomen (vas.) johtaman Pori Laboratory of Play -tutkimushankkeen ”Dark Play” kärkihankerahoitusta juhlittiin Porin yliopistokeskuksessa. Kuva: Hanna-Kaisa Keto.

Hankkeen kokoava avainkäsite on ”Dark Play” (suom. synkkä leikki), jolla viitataan kehityksen ongelmallisuuteen ja kaksijakoisuuteen.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan tieteellisinä referee-artikkeleina alan journaaleissa sekä yleistajuisempina katsauksina ja näkökulmateksteinä, jotka tuodaan vapaasti saataville.

Pauliina Tuomen lisäksi hankkeen työryhmässä ovat mukana Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin asiantuntijat, FT, dosentti Petri Saarikoski, FT dosentti Riikka Turtiainen, FM Lilli Sihvonen ja FM Jenna Peltonen. Hanke käynnistyy 1.9.2022.

SKR:n Satakunnan maakuntarahastolta apurahan saivat myös seuraavat Turun yliopiston Porin yliopistokeskuksen väitöskirjatutkijat:

  • KTM Kaisa Aro, brändirakkaudesta paikkabrändien kontekstissa käsittelevään väitöskirjatyöhön (13 000)
  • FM Tommi Iivonen, porilaista underground-musiikin skeneä 1990-luvun alusta 2010-luvulle käsittelevään väitöskirjatyöhön (26 000)
  • YTM Veera Ojala, Tšernobylin ydintuhoalueen visuaalista kulttuuria alueen vierailijoiden näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön (18 000)

> Suomen Kulttuurirahaston uutinen Satakunnan rahaston apurahoista

Lisätietoja

FT Pauliina Tuomi, hankkeen johtaja (PLoP)
pauliina.tuomi@tuni.fi
040 826 2938

Luotu 24.05.2022 | Muokattu 25.05.2022