Syöpäsäätiöltä apurahoja Turun yliopiston tutkijoille

27.11.2023

Syöpäsäätiö jakoi vuonna 2023 syöpätutkimukseen apurahoja ennätykselliset 7,5 miljoonaa euroa. Turun yliopiston tutkijoille apurahoja myönnettiin yhteensä yli 1,3 miljoonaa euroa.

Syöpäsäätiö tukee vuosittain saamillaan lahjoitusvaroilla monipuolisesti syöpään liittyviä tutkimushankkeita. Eniten rahoitusta säätiö myönsi tänä vuonna perustutkimukseen, joka luo pohjaa tulevaisuuden läpimurroille ja tehokkaille hoitomuodoille, eli hyödyttää pitkällä tähtäimellä kaikkia syöpään sairastuneita. Myös eturauhas-, rinta-, munasarjasyöpien sekä leukemian tutkimukseen myönnettiin tänä vuonna runsaasti rahoitusta.

Turun yliopistoon syöpäsäätiö myönsi apurahoja 16 tutkijalle. Suurimmat apurahat saivat professorit Johanna Ivaska ja Sirpa Jalkanen, jotka ovat molemmat mukana Turun yliopiston InFLAMES-lippulaivahankkeessa. Molemmille syöpäsäätiö myönsi 300 000 euron kolmivuotisen rahoituksen.

Kaikki Turun yliopistoon myönnetyt apurahat:

  • Peter Boström ja tutkimusryhmä, kirurgia, 150 000 e, Understanding the impact of gut microbiota signature on prostate metabolism and on individual prostate cancer risk – PROMIC-study. 2-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Johanna Ivaska ja tutkimusryhmä, InFLAMES-lippulaiva, bioteknologian laitos, Turun biotiedekeskus, 300 000 e, Cell plasticity and spatial signalling in cancer invasion and metastasis. 3-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Juha Tuomas Kalervo Peltonen ja tutkimusryhmä, biolääketieteen laitos, 50 000 e, Cancer risk factors and consequences of cancer diagnosis in. 1-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Emilia Peuhu ja tutkimusryhmä, biolääketieteen laitos, 50 000 e, Uncovering diagnostic biomarkers and molecular features in breast carcinoma in situ (NEODUCT). 1-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Pekka Taimen ja tutkimusryhmä, InFLAMES-lippulaiva, biolääketieteen laitos, 50 000 e, Patient-derived Cell Lines and Steroid Profiling for Improved Stratification of Bladder Cancer. 1-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Sirpa Jalkanen ja tutkimusryhmä, InFLAMES-lippulaiva, 300 000 e, New Tools to Target Lymphatics and Prevent Cancer Growth and Spread: cross-talk between cancer and host. 3-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Ilmo Leivo ja tutkimusryhmä, biolääketieteen laitos, 150 000 e, New era in diagnosis and prognostication of head and neck cancer. 2-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Matti Poutanen ja tutkimusryhmä, InFLAMES-lippulaiva, biolääketieteen laitos, 50 000 e, Identification of novel prognostic biomarkers and drug targets for prostate cancer by multiomic analyses by steroidomic, transcriptomic and epitranscriptomic profiling. 1-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Klaus Elenius ja tutkimusryhmä, biolääketieteen laitos, Turun biotiedekeskus, 225 000 e, ERBB3 Dimerization as a Target for Cancer Drug Development. 3-vuotiseen tutkimustyöhön.
  • Olli Metsälä, biolääketieteen laitos, 4 000 e, ANO7 in the spotlight: Unveiling its prostate expression and prostate cancer implications
  • Pietari Mäkelä, diagnostinen radiologia, 4 000 e, MRI findings after transurethral ultrasound ablation of the prostate
  • Linda Nissi, kliininen syöpätautioppi, 4 000 e, SLC7A11/ xCT protein as a Predictive Biomarker for Survival and Recurrence after Head and Neck Squamous Cell Carcinoma
  • Nataliia Petruk, biolääketieteen laitos, 4 000 e, CD73 and nitrogen-containing bisphosphonates in triple-negative breast cancer
  • Pia Roering, biolääketieteen laitos, 4 000 e, Novel therapy targets and biomarkers for chemotherapy resistant high grade serous ovarian carcinoma (HGSOC)
  • Tytti-Maria Uurasmaa, fysiologia ja genetiikka, 4 000 e, Liikunnan vaikutukset tuumorin kasvuun ja kemoterapian aiheuttamaan kardiotoksisuuteen rintasyövässä; taustalla olevat muutokset verenvirtauksessa ja metaboliassa
  • Meng Wang, biolääketieteen laitos, 4 000 e, Development of an unprecedented immunocompetent pre-clinical model for immunotherapy research of uveal melanoma

Luotu 27.11.2023 | Muokattu 27.11.2023