Teknillisen tiedekunnan uusia diplomi-insinöörejä ja maistereita juhlittiin publiikissa 7.6.2023

08.06.2023

Teknillisen tiedekunnan publiikkia eli valmistujaisjuhlaa vietettiin Turun yliopiston päärakennuksella 7.6.2023. Mukana opiskelutaipaleen päättymistä juhlimassa oli vastavalmistuneiden läheisiä sekä tiedekunnan henkilökuntaa.

Tiedekunnasta on lukuvuoden 2022-2023 aikana valmistunut tähän mennessä noin 60 diplomi-insinööriä ja maisteria, ja kesän aikana moni saanee vielä tutkintonsa päätökseen.

Teknillisen tiedekunnan dekaani Jaakko Järvi pohti puheessaan maailman nykytilaa ja totesi, että ongelmien ja haasteiden keskellä tarvitaan yksilöitä, jotka ajattelevat kriittisesti ja tutkivat uteliaasti maailmaa.

- Takana on poikkeuksellisia vuosia, hämmennystä ja epävarmuutta, sekä maailmalla että yliopistolla. Siitä huolimatta onnistuitte ja keskityitte olennaiseen. Teillä on kyky saattaa asiat valmiiksi kaiken kohinan keskellä. Viestini teille valmistuneille on: alkakaa vaikuttaa. Teillä on siihen valmiudet, tietoa ja taitoa, sekä kykyä soveltaa osaamistanne, Järvi kannusti.

Alumnin puheen piti Metsäteollisuus ry:n innovaatiopolitiikan päällikkö, FT, dosentti Marjaana Suorsa. Suorsa väitteli vuonna 2005 Turun yliopistosta aiheenaan kasvien fotosynteesi.

Suorsa nosti puheessaan esille kolme tärkeää vinkkiä vastavalmistuneille.

- Tätä aikaa leimaavat kestävyyshaasteet ja vihreä siirtymä. Hyvä ei tule tekemättä ja muutos ei tapahdu ilman tekoja. Muutokseen tarvitaan suunnittelun lisäksi konkretiaa, kuten kestäviä materiaaleja, tuotteita ja energiaratkaisuja. Teiltä löytyy reipasta asennetta ja tekemisen meininkiä, käyttäkää sitä rohkeasti, kertoo Suorsa.

Suorsan mukaan tekniikan ala on perinteisesti nähty melko epäpoliittisena, mutta tekniikan tuntemuksen ja ymmärryksen merkitys kasvaa yhteiskunnassa.

- Tekniikan ja luonnontieteiden asiantuntijoita tarvitaan nyt entistä enemmän mukaan päätöksentekoon muiden asiantuntijoiden rinnalle. Teillä on velvollisuus ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun eri tavoilla, ja se on onneksi harjoiteltavissa oleva taito, Suorsa sanoi.

Lopuksi Suorsa kehotti valmistuneita säilyttämään ilon tiedettä, uuden oppimista ja tiedon tuottamista kohtaan.

Biotekniikan tuore diplomi-insinööri Tuomas Borman hauskuutti juhlaväkeä kepeällä ja opiskeluaikaa reflektoivalla valmistuneen puheellaan. Alkuun Borman muisteli ensimmäistä, jännittävää päiväänsä uutena opiskelijana.

- Arvokkaiden kokemusten lisäksi olemme oppineet paljon ja saaneet hyviä muistoja. Aika on jo tainnut kullata myös ikävämmät muistot, esimerkiksi kaikki pieleen menneet harjoitustyöt labrassa. Tahdon kiittää myös tiedekunnan henkilökuntaa kaikesta tuesta ja hyvästä opetustyöstä. Tosin se onkin ehkä ollut helppoa, kun oksat ovat notkuneet ensiluokkaisia omenoita niin kuin mummolan pihassa, Borman naurahti.

- Tulevaisuus tulee olemaan näitä opiskeluvuosiakin parempaa, sillä me olemme sitä rakentamassa. Toivottavasti tapaamme jatkossakin, joko työelämässä tai muualla, päätti Borman.

Luotu 08.06.2023 | Muokattu 08.06.2023