Tuoretta tietoa suomalaisten yrittäjyysaktiivisuudesta

06.09.2016

Vuosittainen Global Entrepreneurship Monitor (GEM) -raportti on valmistunut. GEM -tutkimus tarkastelee sitä, miten suomalaiset sijoittuvat yrittäjyysaktiivisuudessa ja yritystoiminnan perustamisessa. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan ja verrataan yrittäjyyden puitetekijöitä Suomessa sekä kansainvälisesti.

GEM-tutkimusryhmään kuuluvat Pekka Stenholm (vasen ylh.), Tommi Pukkinen, Jarna Heinonen, Sanna Suomalainen ja Anne Kovalainen (kuva: Antti Tarponen)

​Tutkimuksen mukaan yritysten perustamisessa ovat aktivoituneet etenkin suomalaiset alle 25-vuotiaat nuoret, joista yli 5 prosenttia on jo kiinnittynyt yrityksen perustamistoimiin ja viidennes kertoo harkitsevansa yrityksen perustamista seuraavan kolmen vuoden aikana. Perustamisaktiivisuus on kasvanut myös koko aikuisväestön osalta, mutta jää tästä huolimatta edelleen jälkeen Euroopan unionin jäsenmaista. Tämä ei kuitenkaan ole kiinni asenteista tai osaamisesta, sillä suomalaisen aikuisväestön arvio omista, yrityksen perustamiseen liittyvistä tiedoista, taidoista ja kokemuksesta on aikaisempia vuosia parempi.
 
GEM on kansainvälinen yrittäjyystutkimus, johon osallistuu vuosittain kaikkiaan yli 60 maata. Suomi on ollut hankkeessa mukana vuodesta 1999 eli aivan projektin alusta saakka. Suomen GEM-tutkimusryhmää johtaa professori Anne Kovalainen. Tutkimusryhmän jäseniä ovat professori Jarna Heinonen, tutkija Tommi Pukkinen, tutkija Sanna Suomalainen ja erikoistutkija Pekka Stenholm. Tutkimuksen kansallisina rahoittajina toimivat Työ- ja elinkeinoministeriö ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulu.

Tutustu tutkimukseen (englanniksi).

Luotu 06.09.2016 | Muokattu 06.09.2016