Viisi henkilöä baaritiskin molemmilla puolilla, katsovat kenties ovelle päin.

Turku alkoi näkyä valkokankaalla laajemmin vasta tällä vuosituhannella

05.12.2022

Studiokaudella 1930-luvulta 1960-luvun alkuun elokuvatuotanto painottui Helsinkiin, ja Turussa käytiin vain harvoin. 2000-luvulta eteenpäin alueelle on pyritty saamaan elokuva- ja tv-tuotantoja, ja nykyään Turku näkyykin vahvemmin valkokankaalla.

Ensimmäinen suomalainen äänielokuva oli turkulaisen Yrjö Nortan (ent. Nyberg) Sano se suomeksi, joka ilmestyi vuonna 1931. Elokuvaa varten Turkuun perustettiin äänielokuva-ateljee. Sittemmin elokuvan tekijät siirtyivät muualle, kuten Helsinkiin, vaikuttamaan studiokaudella.

– Studiokausi 1930-luvun puolivälistä 1960-luvun alkuun oli vaihe suomalaisessa elokuvahistoriassa. Studiokaudella suuret tuotantoyhtiöt, kuten Suomi-Filmi, Suomen Filmiteollisuus ja Fennada-Filmi, tuottivat paljon elokuvia. Koska tuotantoyhtiöt olivat keskittyneet Helsinkiin, Turussa käytiin kuvaamassa vain harvakseltaan – jo kustannustenkin vuoksi, kulttuurihistorian professori Hannu Salmi kertoo.

Hannu Salmi istuu sohvalla ja katsoo kameraan puolilähikuvassa, taustalla yhden tason kirjahylly.

Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on tutkinut Turun kuvausta studiokauden elokuvissa.

Historialliset elokuvat 1950-luvulla pakottivat ottamaan Turun huomioon. Esimerkiksi Sadan miekan mies -elokuvaa (1951) kuvattiin useammissa paikoissa Turun seudulla: Paraisilla, Luostarinmäellä sekä Turun linnassa ja linnanpuistossa. Ruotsin vallan aikaan sijoittuvassa Sadan miekan miehessä Turku näyttäytyy elokuvassa selvästi akateemisena kaupunkina, jossa asuu yliopistokoulutuksen saaneita maistereita.

Ihminen on hyppäämässä ulos puutalon ikkunasta, hänen allaan pihalla on toinen henkilö, pihalla myös lampaita ja sikoja. Mustavalkoinen kuva.

Sadan miekan mies -elokuvaa (1951) kuvattiin muun muassa Paraisilla Kuitian kartanolla sekä Luostarinmäen käsityöläismuseolla (kuvassa). Kuva: Elonet.

Toinen historiallinen elokuva, Katarina kaunis leski (1950), sijoittuu vuoden 1790 Turkuun. Lisäksi elokuvaa on kuvattu Mynämäellä. Turku miljöönä palvelee Salmen mukaan lähinnä elokuvan romanttista tunnelmaa.

Mustavalkoinen kuva, jossa kaksi henkilöä istuu sohvalla. Toinen tekee käsitöitä ja toinen lukee kirjaa ääneen.
Katarina kaunis leski -elokuvan (1950) tapahtumat sijoittuvat Turkuun. Kuvassa Katarina Elisabet Thorwöst (Eeva-Kaarina Volanen) ja hänen kilpakosijansa pastori Daniel Manasse Mathesius (Unto Salminen). Kuva: Elonet.

Elokuvia, joissa Turkua on hyödynnetty kuvauspaikkana, tehtiin studiokaudella kuitenkin hyvin vähän. Turku kuvauspaikkana oli enemmänkin harvinaisuus studiokaudella, ja sen vuoksi esimerkiksi Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957) on kiinnostava Turun maisemineen:

– Elokuvan hahmot vierailevat Turun Akatemiatalolla, Pietari Brahen patsaalla ja Turun tuomiokirkolla. Turun historiallisia nähtävyyksiä esiteltiin yleensä lähinnä dokumentaarisissa aineistoissa, minkä vuoksi tämä kiinnittää huomiota, Salmi kuvailee.

Television suosio vaikutti elokuvatuotantoihin 1960-luvulla – 2000-luvulla alkoi elokuvien uusi nousu

Studiokauden päätyttyä elokuvatuotanto hiipui, sillä television myötä elokuvat kadottivat yleisönsä. Elokuvia tehtiin ylipäätään vähän, ja vielä vähemmän sellaisia, joissa Turku näkyisi. Uusi nousu alkoi jälleen 2000-luvulla.

– Aku Louhimiehen Levottomat vuodelta 2000 on yksi esimerkki elokuvasta, joka on kuvattu Turussa ja sijoittuu moderniin nykykaupunkiin. Elokuvaa voi pitää jokseenkin edelläkävijänä, sillä myöhemmin Turkua alettiin hyödyntämään enemmän kuvauspaikkana, Salmi toteaa.

Vuonna 2003 perustetun Länsi-Suomen elokuvakomission toiminnan myötä Turussa on kuvattu paljon elokuva- ja tv-tuotantoja, joista esimerkiksi Vares-elokuvat ovat monelle tuttuja. Kotimaisten tuotantojen lisäksi myös kansainvälisiä elokuvia, kuten What Remains (2022) ja Bayoneta (2018), on kuvattu Turussa.

Viisi henkilöä baaritiskin molemmilla puolilla, katsovat kenties ovelle päin.

Vares-elokuvien päähenkilö, Jussi Vares, on turkulainen yksityisetsivä. Turkulainen olutravintola Uusi Apteekki on tuttu näky elokuvien yhtenä tapahtumapaikkana. Kuva: Solar Films.

Historiallisissa elokuvissa Turku näkyy yhä – esimerkiksi Mika Kaurismäen Tyttökuninkaassa (2015), joka on kuvattu pääosin Turun linnassa.

– Suomessa tuotetaan nykyään enemmän elokuvia kuin studiokaudella, mutta järjestelmä on hyvin erilainen. On tuotantoyhtiöitä, jotka tuottavat elokuvaa ja tv-sisältöjä. Harvalla yhtiöllä on nykyään omaa studiota, Salmi kuvailee.

– Nykyään Turun näkyminen valkokankaalla on hyvin voimakasta, mikä johtuu Länsi-Suomen elokuvakomission pioneeriluontoisesta työstä. Myös Turun kaupunki on halunnut aktiivisesti houkutella elokuva- ja tv-tuotantoja alueelle, Salmi kertoo.

Turkulaisviihdettä radiossa ja televisiossa: Hilma ja Akseli -ohjelma viihdytti arkisuudellaan

Televisiosarjojen tuotannot ovat keskittyneet pitkälti Tampereelle. Yleisradio osti tamperelaisen Tamvision ja Turussakin näkyneen Tesvision vuonna 1964 ja muodosti niistä TV-ohjelma 2:n. Tampereelle sijoittunut kanava on vaikuttanut siihen, että Turkua on hyödynnetty hyvin vähän kuvauspaikkana.

Turkulainen menestystarina, radio- ja tv-ohjelma Hilma ja Akseli, ilmestyi radiossa vuodesta 1956 alkaen. Ohjelman käsikirjoittaja oli Turun Valion konttoripäällikkö Paavo Vihervä, joka kirjoitti ensimmäisen vuoropuhelun työpaikkansa pikkujouluihin.

– Sittemmin vuoropuhelut päätyivät Yleisradion paikallisohjelmistoon ja myöhemmin vielä valtakunnalliseen lähetykseen, kulttuurihistorioitsija Paavo Oinonen kertoo.

Pääosien esittäjät, Senni Nieminen ja Hemmo Airamo, olivat turkulaisia näyttelijöitä, jotka olivat tehneet uraa paikallisissa teattereissa. Ohjelmassa hahmot Hilma ja Akseli käyvät vuoropuhelua keskenään Turun murteella.

Kaksi ihmistä istuu auton etu- ja takapenkeillä ja auton ulkopuolella ikkunoista katsoo sisään monta lasta.

Senni Nieminen ja Hemmo Airamo näyttelivät Hilmaa ja Akselia suuren suosion saavuttaneessa radio- ja tv-ohjelmassa. Kuva: Suomen Kuvalehti 48/1961

Myöhemmin sarjaa esitettiin Mainos-TV:n puolella, ja Airamon kuoltua ohjelmaa tehtiin vielä Hilma-nimellä TV2:lla vuosina 1963–1970.

– Selvästi sarjan suosioon uskottiin, ja tämä onkin suomalaisittain epätyypillinen menestystarina. Katselu- ja kuuntelukertoja kerättiin tuohon aikaan hyvin satunnaisesti, mutta muistitietoa on erityisesti tällä alueella, ja lisäksi sarjasta kirjoitettiin paljon, Oinonen toteaa.

Paavo Oinonen katsoo kameraan puolilähikuvassa, taustalla suuri mustavalkoinen kuva ihmisestä.

Kulttuurihistorioitsija Paavo Oinonen on tutkinut erityisesti median historiaa ja populaarikulttuuria.

Arkinen vuoropuhelu vetosi yleisöön. Arkisuus näkyy myös nykypäivän tv-ohjelmissa, joten Hilman ja Akselin suosio ei välttämättä olekaan niin yllättävää.

– Tänäkin päivänä ohjelma voi naurattaa. Nauru voi kohdistua sekä ohjelman vanhahtavuuteen että vanhenevan pariskunnan motkotuksiin arkisessa ympäristössä. Mitään järisyttävää ei tapahdu, ja ehkä juuri se onkin se juttu, Oinonen toteaa.

Teksti: Ainoliina Leskelä
Kuvat: Ainoliina Leskelä, Solar Films, Elonet ja Suomen Kuvalehti

Uutista muokattu 7.12.2022: The Living -elokuvan tilalle päivitetty What Remains -elokuva.

Luotu 05.12.2022 | Muokattu 07.12.2022