Turun monipuolinen merikokemus ulottuu joelta saaristoon

04.03.2019

Turussa toteutettiin moniaistinen Miltä merellinen Turku tuntuu? -tutkimus, jossa selvitettiin asukkaiden ja matkailijoiden mielikuvia Turusta merellisenä kaupunkina. Uusi tutkimusmenetelmä antaa aiempaa tarkempaa tietoa esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja matkailun kehittämiseen. 

Tutkimuksen toteutti Turun yliopiston Aistila, joka kehitti aihetta varten aistitutkimuksen sovelluksen. Moniaistisella tutkimuksella kartoitettiin näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistimuksia, jotka kokijoille muodostavat merellisyyden kokemuksia. Tutkimuksen kyselyyn osallistui yli 1000 Turun ja lähikunnan asukasta ja lähes 900 ulkomaista matkailijaa.

Tutkimuksessa selvisi, että kokemus merellisyydestä Turussa kiteytyy viiteen ydinkokemukseen: Aurajokeen, kalliorantaan, hiekkarantaan, Turun saaristoon ja Ruissaloon.

Kyselyssä kartoitettiin myös paikallisten näkemystä siitä, mitä merellisiä tekijöitä kaupungista puuttuu. Moni kaipaa näkymää merelle, liikkumiseen sopivaa luontoa meren äärellä sekä nykyistä saavutettavampaa saaristomatkailua. Lisäksi kaivattiin modernia meriuimalaa Aurajoen yhteyteen.

Asukkaat ovatkin matkailun kehittämisessä keskeisessä roolissa, sillä he käyttävät palveluita ympäri vuoden, ja myös matkailun sesonkiajan ulkopuolella.

– Turkulaiset ovat kokemuseksperttejä siinä, mitä täällä voi tehdä ja mikä on aitoa kaupunkia niin ilmapiirin, tapahtumien kuin kiinnostavien paikkojenkin suhteen, sanoo kehityspäällikkö Päivi Pohjolainen Visit Turusta.

 – Matkailussa onkin ollut jo jonkin aikaa pinnalla matkailijoiden halu kokea niitä kokemuksia, jotka ovat myös paikallisille tärkeitä, Pohjolainen jatkaa.

Tutkimustulos vahvisti sen, että merellisyys on tärkeää Turun seudulla oleileville. Tästä kertoo muun muassa Fölin vesibussien suuri suosio. Turkulaisten mielestä parhaat paikat kokea merellisyys kotipaikkakunnalla ovat Ruissalo, Aurajoen ranta ja tietenkin saaristo.

Kokemustutkimus antaa hyödyllistä tietoa kaupungin kehittämiseen

Lopputuloksena tutkimuksessa saatiin esille merellisen Turun ydinasiat ja ymmärrys siitä minkälaisina aistikokemuksina ne ihmisille muodostuvat. 

–  Tutkimuksella tunnistetut merelliset kokemukset dokumentoitiin moniaistisiksi resepteiksi, jotka toimivat työvälineinä asiakaskokemusten suunnittelijoille ja toteuttajille, kertoo Aistilan tutkimus- ja konseptointipäällikkö Laura Forsman

– Tulokset vahvistivat myös sen, että merellisen Turun parhaat palat ovat vielä salaisia aarteita matkailun näkökulmasta, sillä saariston ja merellisen luonnon saavutettavuus ei ole paras mahdollinen, Forsman lisää.

– Tämän tutkimustiedon avulla kaupunkikehittämistä voidaan tehdä entistä paremmin kokemusten lähtökohdista ja konkreettisiin aistimuksiin asti ajateltuna. Tutkimus antaa paljon tietoa siitä, millainen merellinen kokemus on Turulle ominaista ja ainutlaatuista. Tätä hyödynnetään merellisen kaupungin ja sen palveluiden kehittämisessä, sanoo Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola.

Tutkimus antaa osviittaa esimerkiksi siitä, miksi kallioranta on ihmisille merkityksellinen kokemus, joka halutaan kokea yksin tai tärkeiden ihmisten kanssa. Kalliorannalle tullaan hakemaan rauhoittavaa ja puhdistavaa meren kokemista kaikilla aisteilla. 

Tutkimuksen toteutti Turun yliopiston elinkeinotoiminnan yksikkö Aistila, joka on osa Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskusta lääketieteellisessä tiedekunnassa. Tutkimuksen toimeksiantajat ja rahoittajat olivat Turun kaupunkitutkimusohjelma ja Visit Finland.
 
Kuva: Turun kaupunki, Arto Takala

Lisätietoja

Luotu 04.03.2019 | Muokattu 04.03.2019