Turun yliopisto mukaan Education Finland -kasvuohjelmaan

20.11.2020

Opetushallituksen koordinoima Education Finland -ohjelma tarjoaa koulutusviennin toimijoille tietoa uusista liiketoimintamahdollisuuksista, järjestää koulutusta, kehittää vientiosaamista ja tekee suomalaista koulutusjärjestelmää näkyväksi maailmalla.


-    Turun yliopiston uudessa strategiassa kansainvälisyys on yhä vahvemmin esillä – se on läpileikkaavana teemana ja tavoitteena niin koulutuksessa kuin palveluissa ja yhteistyössä. Meille on siksikin tärkeää olla nyt aktiivisesti mukana ja näkyvillä tässä valtakunnallisesti merkittävässä kansainvälisessä yhteistyössä, sanoo vararehtori Piia Björn.


Koulutuksen, tiedon ja markkinoinnin lisäksi lisäksi Education Finland -ohjelma tarjoaa tietoa uusista liiketoimintamahdollisuuksista, ja ohjelmassa kehitetään uusia laajempia palvelukonsepteja yhdessä koulutusviennin toimijoiden kanssa.  


-    Turun yliopistossa on kokemusta ja näyttöä onnistuneista koulutusviennin projekteista. Education Finland -yhteistyön kautta voimme kuitenkin löytää myös uusia tapoja ja mahdollisuuksia koulutuspalvelujen suunnitteluun, markkinointiin ja toteutukseen, toteaa Björn.


Education Finland -kasvuohjelmaa koordinoi Opetushallitus, ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.


-    Globaaleilla koulutusmarkkinoilla on ensiarvoisen tärkeää pystyä vakuuttaman oma kohderyhmä sekä palveluntarjoajan että palvelujen laadusta ja luotettavuudesta. Education Finland -jäsenyydestä kertova tunnus on siksi myös tärkeä ”laatuleima” – se viestii potentiaalisille opiskelijoille, yhteistyötahoille ja asiakkaille maailmalla, että toimintamme on Suomen korkeimpien opetusviranomaisten hyväksymää ja suosittelemaa. Ja että edustamme Suomea - koulutuksen johtavaa maata maailmassa, korostaa Björn.


-    Sanonta ”yhdessä olemme enemmän” pätee myös koulutusviennin kasvua tukevaan Education Finland  -ohjelmaan, joka kokoaa suomalaiset luotettavat koulutusviennin osaajat yhteen ja yhteistyöhön. Meillä on ilo vahvistaa jäsenistöämme nyt Turun yliopiston laajalla osaamisportfoliolla ja osaajilla, toteaa ohjelmajohtaja Jouni Kangasniemi Opetushallituksesta.

 

Teksti: Kati Kaarlehto

Luotu 20.11.2020 | Muokattu 05.01.2021