Turun yliopisto on avoimen tieteen ja tutkimuksen edelläkävijä

20.06.2018

Yliopistoilla on nyky-yhteiskunnassa tärkeä rooli talouden ja yhteiskunnan kehityksen vauhdittajina. Digitaaliset teknologiat ja digitaalinen informaatio muuttavat samaan aikaan tapoja, joilla tutkimusta voidaan tehdä. Tiedon ja teknologioiden avoimuus ja saatavuus kutsuu yliopistoja ajattelemaan uudestaan yhteiskunnallista rooliaan ja luomaan uusia avoimen yhteistyön muotoja.

 

​Turun yliopiston hallituksen 7.6.2018 hyväksymässä avoimen tutkimuksen politiikassa kuvataan tutkimusprosessin ja tutkimuksessa käytettyjen menetelmien avaamiseen liittyvät yliopistotasoiset periaatteet ja linjaukset. Tutkimuksen vaikuttavuus ja luotettavuus sekä avoin monialainen yhteistyö ovat avoimen tutkimuksen politiikan kulmakiviä. Läpinäkyvyydellä ja avoimuudella edistetään tutkimuksen laatua ja jatkokäyttöä.

– Tutkimustulokset ovat lähtökohtaisesti avoimia ja yhteiskäyttöisiä. Avaamalla tutkimuksen vaiheet ja yksityiskohdat osoitetaan tutkimuksen laatu ja mahdollistetaan sen toistettavuus. Prosessin avaaminen lisää myös tutkimuksen vaikuttavuutta ja yhteistyötä tutkimusryhmien välillä, kertoo Turun yliopiston vararehtori Kalle-Antti Suominen.

Turun yliopisto on noussut kansallisella tasolla julkaisujen avoimuudessa kärkikaartiin. Avoimen tutkimuksen politiikka taas on kansallisesti ensimmäinen laatuaan ja sen keinoin tavoitellaan avoimen tieteen ja tutkimuksen edelläkävijän asemaa.

Yliopisto kohtaa globaalit haasteet ja kansalaiset

Tutkimuksen tulosten, tutkimusaineistojen ja menetelmien jakamisen lisäksi Turun yliopisto haluaa avoimen tutkimuksen politiikalla edistää uudenlaisten ideoiden ja lähestymistapojen syntymistä.

– Avoin tutkimus on enemmän kuin kokoelma avoimia tutkimuskäytäntöjä. Avoimuutta rakennetaan avoimen yhteistyön asenteissa, toteaa politiikkaa valmistellut kehittämisasiantuntija Erika Lilja.

Esimerkiksi globaalit ympäristöhaasteet, kuten ilmastonmuutos ja luonnonvarojen riittävyys, ja kiertotalouden edistäminen vaativat yhteistyötä, jossa tutkimus- ja innovaatiotoimintaa vahvistetaan tuomalla yhteen tutkimusorganisaatiot, elinkeinoelämä ja poliittiset päättäjät sekä kansalaiset.

– Tutkimukseen perustuvan tiedon ja yhteistyön keinoin voidaan kannustaa yrityksiä ja julkisia toimijoita siirtymään esimerkiksi kohti hiilineutraalia tai vähähiilisiä ja luonnonvaroja kestävästi hyödyntäviä toimintatapoja. Kuluttajan jokainen valinta on puolestaan mahdollisuus lisätä kysynnän kautta kestävien tuotteiden ja palvelujen tarjontaa, Lilja havainnollistaa.

Avoimen tutkimuksen politiikassa tuetaankin myös kansalaistiedettä ja pyritään mahdollistamaan sellaisen tutkimuksen tekeminen, joka ilman avointa yhteistyötä ei olisi toteutettavissa. Kansalaistieteellä tarkoitetaan kansalaisten osallistumista tieteen tekemiseen esimerkiksi tuottamalla tutkimusaineistoa ja käymällä keskustelua tutkijoiden kanssa.

Avoimet ekosysteemit rikkovat totuttuja tapoja tehdä tutkimusta

Tutkimus on digitaalisesta kehityksestä huolimatta toimintaa, joka nousee tutkijasta tai tutkimusryhmästä käsin ja joka on sidoksissa tutkijan tai tutkijoiden ryhmän ideoihin ja kykyyn kuvitella ja luoda uutta. Turun yliopiston strategian kuusi temaattista tutkimuksen kokonaisuutta muodostavat kukin tiedon ja osaamisen yhteistyöalustoja, jotka tukevat paitsi monialaista tutkimusta myös yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Yliopiston rooli avoimen tieteen tutkimuskäytäntöjen osalta on mahdollistava ja tukeva.

– Politiikalla yliopisto myötävaikuttaa avoimuuteen ja luottamukseen pohjautuvan tutkimus- ja innovaatiokulttuurin syntymistä, jossa avoimuus kulkee läpi tutkimusprosessin, kertoo Turun yliopistossa avointa tiedettä edistävän OpenUTU-projektin puheenjohtaja, Turun yliopiston tutkimusedellytykset-yksikön päällikkö Mari Riipinen.

Avoimen tutkimuksen politiikassa rohkaistaan laajasti paitsi eri alojen tutkimusryhmien väliseen myös yliopiston ulkopuoliseen avoimeen yhteistyöhön. Samalla tuetaan uusien tutkimuskäytäntöjen syntymistä, jotka perustuvat tiedon, teknologian ja tutkimusosaamisen jakamiseen ja yhteiskehittämisen muotoihin. Toimenpideohjelmassa otetaan huomioon myös tutkijan uran arviointiin ja akateemiseen meritoitumiseen liittyvät näkökohdat.

Tulevaisuus on saavutettavissa ja digitaalinen

Uudet yhteistyötä korostavat tavat tehdä tutkimusta avoimesti edellyttävät yliopistoja kehittämään myös tutkimuksen kokonaisarkkitehtuuria. Avoimet digitaaliset tutkimusalustat ja yhteistyökonseptit tarjoavat tulevaisuudessa mahdollisuuksia tutkijoiden, yritysten, julkisten toimijoiden ja kansalaisten kohtaamisille. Turun yliopisto kehittää tutkimukselle uusia edellytyksiä yhteistyössä alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Turun yliopistossa avautuu syksyllä 2018 ruokaelämyskeskus Flavoria, joka on lounasravintola ja kahvila-välipalamyymälä ja toimii samalla tutkimus- ja kehityslaboratoriona. Ruokailevien asiakkaidensa lisäksi Flavoria palvelee sekä akateemista tutkimusta että yrityksiä liiketoimintansa ja asiakaskokemuksensa kehittämisessä.

Laboratory of Business Disruption Research -tutkimuslaboratorion tavoitteena on puolestaan tutkia liiketoimintadisruptioita ilmiönä ja kehittää liike-elämälle uusia toimintamalleja ja konsepteja. Keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi tekoäly ja koneoppiminen, hinnoitteluinnovaatiot, kilpailukeinot, alustatalous, ekosysteemien muuttuminen sekä organisaatioiden johtaminen disruptiivisessa liiketoimintaympäristössä.

Digitaalisten tulevaisuuksien alueella kehitetään vastaavanlaisesti Digital Futures Living Lab -konseptia, jossa eri alojen tutkijat ja opiskelijat sekä yliopiston ulkopuoliset toimijat voivat ideoida yhdessä ja jakaa muun muassa tuloksia ja tutkimusaineistoja. Digital Futures edistää myös Turun yliopiston datan säilyttämisen, käsittelyn ja hyödyntämisen kehittämistä.

– Turun yliopistossa kerätyn ja tuotetun datan nykyistä parempi hyödyntäminen ja tieteidenvälinen datayhteistyö luovat uusia tutkimuksellisia mahdollisuuksia ja lisäävät Turun yliopiston vaikuttavuutta, Digital Futuresin tutkimusjohtaja Heli Salminen-Mankonen kiteyttää.

Lue lisää:

>> Turun yliopiston avoimen tutkimuksen politiikka

>> Ruokaelämyskeskus Flavoria

>> Laboratory of Business Disruption Research

>> Digital Futures

JV
Kuva: Erja Hyytiäinen

Luotu 20.06.2018 | Muokattu 12.04.2019