Turun yliopistolle 2,5 miljoonaa euroa profilaatiorahoitusta Suomen Akatemialta

29.05.2015

Rahoitushaussa nostettiin esille erityisesti lääkekehityksen, diagnostiikan ja kuvantamisen hanke sekä koulutuksen ja oppimisen hanke.

​Suomen Akatemia on myöntänyt vuosille 2015–2019  Turun yliopistolle 2,5 miljoonan euron rahoituksen uudesta yliopistojen tutkimuksen vahvuusalueiden tukemiseen tarkoitetusta rahoitusohjelmasta.

– Rahoitus antaa yliopistolle hyvän mahdollisuuden edistää ja terävöittää tutkimustaan, Turun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen sanoo.

Yliopistojen rahoitushakemukset arvioineen kansainvälisen asiantuntijapaneeli piti Turun yliopiston lääkekehityksen, diagnostiikan ja kuvantamisen hanketta sekä koulutuksen ja oppimisen hanketta hyvinä, ja muutamaa muuta hanketta varsin potentiaalisina.

Lääkekehityksen, kuvantamisen ja diagnostiikan hanke on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen. Åbo Akademi sai profilaatiorahaa kolme miljoonaa euroa.

– Yliopistojen yhteensä saama rahoitus on alueellisen yhteistyön kannalta merkittävä summa, joka auttaa lääkekehityksen, kuvantamisen ja diagnostiikan alan kehittämistä.  Yliopistot tekevät jo nyt varsin tiivistä tutkimusyhteistyötä, ja Turulla on hyvät edellytykset nousta alan valtakunnalliseksi keskukseksi, Suominen toteaa.

Suomen Akatemian uusi rahoitusmuoto tukee yliopistojen valitsemia tutkimuksen vahvuusalueita. Yliopistot saivat esittää hakemuksissaan strategiaansa perustuvia profiloitumistoimia yhdelle tai useammalle tutkimusalueelle. Hakuun osallistuneista 13 yliopistosta kymmenen sai rahoitusta. Yhteensä Akatemia myönsi rahoitusta 50 miljoonaa euroa.

Teksti: Tuomas Koivula
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 29.05.2015 | Muokattu 04.06.2015