Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen koordinoimalle tohtorikoulutusverkostolle EU:n rakennerahaston alkurahoitus

28.08.2017

Itämeren alueen maiden yliopistojen väliselle terveystieteiden tohtorikoulutusverkostolle myönnettiin EU:n Interreg-rahastosta 50 000 euron seed money -rahoitus kansainvälisten hankkeiden valmisteluun ja kehittämiseen.

​Baltic Sea Region Network in Personalized Health Care on Itämeren alueen maiden yliopistojen välinen verkosto, jonka ensisijaisena tarkoituksena on kehittää systemaattista ja korkeatasoista tohtorikoulutusta terveystieteiden alalla hyödyntäen verkoston jäsenten asiantuntijuutta ja erityisosaamista.

Yhteensä 11 yliopistoa yhdeksästä Itämeren maasta (Suomi, Ruotsi, Tanska, Puola, Saksa, Viro, Latvia, Liettua ja Venäjä) on mukana verkostossa, jota koordinoi Turun yliopiston hoitotieteen laitos. Tohtorikoulutuksessaan jo korkealla tasolla on Turun yliopiston lisäksi Tukholman Karoliininen instituutti, kun taas osassa verkoston yliopistoja terveystieteellinen tohtorikoulutus on vasta alkuvaiheessa.

Interreg Baltic Sea Region -rakennerahasto on nyt myöntänyt verkoston terveystieteellisen tohtorikoulutuksen kehittämiseen tähtäävälle projektille 50 000 euron seed money -rahoituksen. Rahoitus myönnettiin EU:n Itämeri-strategiaa tukevien kansainvälisten hankkeiden valmisteluun ja kehittämiseen.

– Tämä on mahdollisuus ymmärtää paremmin Itämeren alueen terveydenhuollon problematiikkaa ja etsiä siihen ratkaisuja tohtorikoulutuksen keinoin, toteaa professori Helena Leino-Kilpi.

– Lisäksi tohtorikoulutuksen kehittäminen luo mahdollisuuksia yhteisille tutkimushankkeille, lisää hankkeen toinen vastuuhenkilö, dosentti, yliopistotutkija Anna Axelin.

Hoitotieteen laitos on ollut aktiivisesti aloitteen tekijänä Itämeren alueen verkoston toiminnan käynnistämisessä. Hoitotieteen laitoksella on jo aikaisempaa kokemusta yhteistyöstä Baltian alueella, erityisesti Liettuassa. Tästä osoituksena professori Helena Leino-Kilpi on nimetty vuonna 2016 Klaipedan yliopiston kunniatohtoriksi.

>> Uutinen Interreg Baltic Sea Regionin sivuilla

Interreg Europe -ohjelma tukee julkisten ja julkisluonteisten viranomaisten yhteistyötä aluekehityksen tavoitteiden ja ohjelmatyön vaikuttavuuden parantamiseksi. Itämeren alueen ohjelma (Interreg Baltic Sea Region) on yhdentoista maan välinen valtioiden välisen yhteistyön ohjelma. Ohjelmalla on keskeinen rooli EU:n Itämeri-strategian toteuttamisessa.

TJ

Luotu 28.08.2017 | Muokattu 28.08.2017