Uuden yrityksen perustaminen kiinnostaa suomalaisia nuoria

10.02.2016

Uusien yritysten perustamisaktiivisuus on Suomessa kasvanut viime vuodesta. Perustamisaktiivisuus on lisääntynyt viime vuodesta etenkin alle 25-vuotiaiden keskuudessa.

​Tiedot käyvät ilmi yrittäjyysaktiivisuuteen, institutionaalisiin tekijöihin ja yrittäjyysaktiivisuuden rakenteeseen erityyppisissä talouksissa keskittyvästä Global Entrepreneurship Monitor (GEM) -tutkimuksesta. GEM on ainutlaatuinen tutkimus, joka tutkii kansallisesti ja kansainvälisesti yrittäjyysaktiivisuutta ja yrittäjyyttä väestötasolla. Tutkimuksen Suomen osuus on laadittu Turun yliopistossa.

Vuosittaisen tutkimuksen uusimman raportin mukaan suomalaisista hieman alle seitsemän prosenttia on aloittamassa uutta yritystoimintaa. Perustamisaktiivisuus on lisääntynyt viime vuodesta etenkin suomalaisten alle 25-vuotiaiden keskuudessa, joista yli viisi prosenttia on kiinnittynyt yrityksen perustamistoimiin. Tämän lisäksi lähes viidennes nuorista kertoo harkitsevansa yrityksen perustamista seuraavan kolmen vuoden aikana.

‒ Nuorten perustamisintentiot ovat nousseet selvästi viimeisten vuosien aikana, tutkijat sanovat.

Suomessa tunnistetaan liiketoimintamahdollisuuksia aiempaa enemmän

Suomalaiset myös tunnistavat liiketoimintamahdollisuuksia aiempaa enemmän. Tämän lisäksi suomalaisen aikuisväestön arvio omista, yrityksen perustamiseen liittyvistä tiedoista, taidoista ja kokemuksesta on aikaisempia vuosia parempi.

‒ Siitä huolimatta, että 85 prosenttia suomalaisista kokee menestyneitä yrittäjiä arvostettavan ja kaksi kolmasosaa ilmoittaa näkevänsä erilaisissa medioissa yrittäjistä kertovia menestystarinoita, vain noin kolmannes kokee, että yrittäjäksi ryhtymistä pidetään houkuttelevana uravaihtoehtona suomalaisten keskuudessa.

Yrityksen perustamisaktiivisuus Suomessa jää hieman jälkeen Euroopan unionin jäsenmaista, joissa perustamisaktiivisuus on keskimäärin hivenen alle kahdeksan prosenttia. Euroopan unionin alueella perustamisaktiivisuus on korkeinta Latviassa, jossa noin 14 prosenttia aikuisväestöstä on perustamassa yritystä. Matalimmalla tasolla perustamisaktiivisuus on Bulgariassa, jossa vain hieman yli kolme prosenttia on aloittamassa uutta yritystoimintaa.

Suomalaista tutkimusryhmää johtaa professori Anne Kovalainen Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta. Tutkimusryhmän jäseniä ovat professori Jarna Heinonen, tutkija Tommi Pukkinen, tutkija Sanna Suomalainen ja erikoistutkija Pekka Stenholm. Globaaliin GEM-tutkimukseen osallistui 60 maata vuonna 2015. Suomessa tutkimusta rahoittavat TEM ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulu.

Lisää aiheesta:

>> Global Entrepreneurship Monitor

>> www.yrittajyysyliopisto.fi

TS
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 10.02.2016 | Muokattu 11.08.2021