Uutuusteos avaa laajan näkökulman Vietnamin sotaan

15.06.2016

Turun yliopiston kulttuurihistorian tutkijat ovat toimittaneet artikkelikokoelman ILMESTYSKIRJA: Vietnamin sodan kulttuurihistoriaa. Teos avaa laajan näkymän yli neljäkymmentä vuotta sitten päättyneeseen sotaan ja sen kulttuurisiin jälkiin.

​Vietnamin sota päättyi 30. huhtikuuta 1975. Se oli alkanut kaksikymmentä vuotta aikaisemmin ja vienyt yli kolmen miljoonan ihmisen hengen. Sota jätti jälkeensä Vietnamin tuhotun maan ja kärsivät ihmiset, mutta haavoitti myös konfliktin toista osapuolta, sodasta jo aiemmin vetäytynyttä Yhdysvaltoja. Vietnamin sodan kuluessa aikuistui sukupolvi, jonka radikaaleimman osan mieleen sota jäi poliittisena vääryytenä ja inhimillisenä katastrofina.

Vietnamin sodan päättymisen ja sodan pitkän kulttuurisen varjon muistoksi Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaine ja John Morton Center for North American Studies järjestivät huhtikuussa 2015 sodan kulttuurihistoriaa käsitelleen seminaarin. Sen tiimoilta on nyt julkistettu laaja teos ILMESTYSKIRJA: Vietnamin sodan kulttuurihistoriaa, jonka julkaisee Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Kirjan toimittajat ovat kulttuurihistorian oppiaineen lehtori Hanne Koivisto, yliopisto-opettaja Kimi Kärki ja yliopistonlehtori Maarit Leskelä-Kärki.

Seminaarissa pidettyjen puheenvuorojen lisäksi kirjaan on koottu kirjoittajia ja aikalaistekstejä laajalti:

– Teimme lavean ja monipuolisen kokoelman, jossa on erilaisia Vietnamin sodan kulttuurihistoriasta kertovia tekstejä: artikkeleita, esseitä, aikalaismuisteluita, elokuvien, romaanien, runojen, laulujen ja myös ilmiöiden suppeita esittelyjä sekä kuvia. Siten kirjamme ikään kuin kerää yhteen sodan sirpaleita ja moninaisia ääniä uudenlaisiksi, yllättäviksi ja jopa ristiriitaisiksi yhdistelmiksi, Hanne Koivisto sanoo.

Vietnamin sotaan tarjoavat näkökulmia toimittajat, intellektuellit ja taiteilijat, ja sodan kokemusta tarkastellaan laajasti populaarikulttuurin kuten musiikin ja elokuvan kautta. Kiinnostavan kurkistusaukon aikalaistodellisuuteen tarjoavat aikalaisten muistot.

Teosta myyvät hyvin varustetut kirjakaupat, ja se julkaistaan myöhemmin myös avoimena verkkojulkaisuna.

ILMESTYSKIRJA: Vietnamin sodan kulttuurihistoriaa
Toim. Hanne Koivisto, Kimi Kärki, Maarit Leskelä-Kärki
THPTS, Helsinki 2016

>> Teoksen sisällysluettelo


JM
Kuva: US Marine Corps

Luotu 15.06.2016 | Muokattu 15.06.2016