Yhdysvaltain asekulttuuri seminaarin tähtäimessä

03.09.2019

Aseväkivalta ja päivittäiset ampumavälikohtaukset ravisuttavat yhdysvaltalaista yhteiskuntaa. Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen järjestämä, ajankohtainen seminaari tuo yhteen Yhdysvaltain asekulttuuriin ja kouluampumisiin perehtyneitä asiantuntijoita purkamaan asekysymystä. Ohjelma koostuu esitelmistä, paneelikeskustelusta ja dokumenttielokuvasta.

Suomen Akatemian ja Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamien hankkeiden tutkijoiden puheenvuorot tarkastelevat aselakien vaikutuksia Texasin yliopistokampuksilla ja kouluampumisten uutisointia Yhdysvalloissa ja Suomessa. Esitelmät keskittyvät Yhdysvaltoihin, kun taas paneeli laajentaa keskustelua myös Suomeen ja tuo mukaan vertailevan kontekstin. Seminaari on englanninkielinen.

Yhdysvalloissa aseenkanto-oikeus nähdään yksilön vapautena. Texasin aselakeja ja kouluampumisten uutisointia käsittelevien tutkimushankkeiden johtaja, professori Benita Heiskasen mukaan ”aseenkanto-oikeudessa on kyse vapauden käsitteestä, ideologiasta, politiikasta ja retoriikasta. Aselobbarit väittävät, että ’aseet eivät tapa ihmisiä, vaan ihmiset tappavat ihmisiä’”.
 
Seminaari järjestetään perjantaina 6.9. kello 9.15–17.00 Calonian (Caloniankuja 3) luentosalissa Cal I.  Medialla on mahdollisuus haastatella luennoitsijoita sopimalla siitä etukäteen erikoistutkija Lotta Kähkösen välityksellä.

Ohjelma:
9.15 Opening Remarks
9.30 Professor Benita Heiskanen (JMC): Un/Seeing Gun Violence: Visual-Spatial Memory-making
10.15 Dr. Sampo Ruoppila (UTU): Out of Sight, Out of Mind: University Policy on Guns
11.00 Dr. Lotta Kähkönen (JMC): Bullets, Grief, and Gunrunning:  Fictionalizing U.S. Gun Culture
11.45 Lunch Break
13.15 Dr. Kirsi Cheas (JMC) & Dr. Maiju Kannisto (JMC): #March for Our Lives: Mediating School Shootings
14.00 Roundtable: Dr. Maarit Pedak (University of Helsinki). Professor Pekka Räsänen (UTU), Managing Editor Laura Saarikoski (Helsingin Sanomat), M.Soc.Sc. Jari Väliverronen (Tampere University)
15.00 Break
15.30 Documentary Film Screening & Discussion: Gunned Down: The Power of the NRA (2015)

Lisätietoja: erikoistutkija Lotta Kähkönen, p. 040 5198194, lotkah@utu.fi
**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

 

Luotu 03.09.2019 | Muokattu 03.09.2019