Yliopistonmäki talviaamuna 63

Yliopiston hallituksen ja yliopistokollegion kokoonpanot kaudelle 2022–2025 selvillä

29.11.2021

Yliopiston professoreja, opetus- ja tutkimushenkilökuntaa ja muuta henkilökuntaa edustavat jäsenet hallitukseen ja kollegioon valittiin syksyn vaaleissa. Yliopistokollegio valitsi aiemmin hallituksen ulkoiset jäsenet. Ylioppilaskunta valitsi opiskelijaedustajat kumpaankin toimielimeen.

Hallitus on yliopiston ylin päättävä toimielin. Hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista, päättää yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä talousarviosta ja laatia tilinpäätös. 

Yliopistokollegio vahvisti kokouksessaan 19.11. yliopiston vaalien tuloksen koskien yliopistoyhteisön ryhmien valintaa hallituksen jäseniksi toimikaudelle 1.1.2022–31.12.2025. Ulkoiset jäsenet kaudelle 2022–2025 valittiin jo aiemmin. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan kokouksessaan tammikuussa. 

Hallituksen jäsenet kaudelle 2022–2025  

  • Joni Järvinen, opiskelija, Turun yliopiston ylioppilaskunta 
  • Tuuli Kaskinen, konsultatiivisen työn johtaja, Demos Helsinki 
  • Mats Kommonen, tietoturvapäällikkö, Turun yliopisto  
  • Maria Nieminen, opiskelija, Turun yliopiston ylioppilaskunta 
  • Elina Pelto, yliopistonlehtori, Turun yliopisto 
  • Suvi Salmenniemi, professori, Turun yliopisto  
  • Ilkka Salmi, terrorismintorjunnan koordinaattori, EU:n neuvosto 
  • Leif Schulman, Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja 
  • Pekka Vallittu, professori, Turun yliopisto 
  • Ritva Viljanen, Vantaan kaupunginjohtaja  

Yliopistokollegion tehtävänä on muun muassa päättää yliopiston hallituksen jäsenmäärästä ja toimikauden pituudesta sekä jäsenten palkkiosta. Yliopistokollegio valitsee yliopiston ulkopuoliset jäsenet hallitukseen. Lisäksi se muun muassa vahvistaa yliopiston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille. Kollegio kokoontuu tarpeen mukaan keskustelemaan merkittävistä koko yliopistoa koskevista asioista. Kollegio valitsee keskuudestaan puheenjohtajan kokouksessaan tammikuussa.  

Kollegion jäsenet ja varajäsenet 

Professorien edustajat 

  • Satu Lahti, Leena Salminen 
  • Juha Peltonen, Veli-Matti Kähäri 
  • Juri Poutanen, Peter Hästö 
  • Veijo Jormalainen, Petteri Alho 
  • Piia Seppänen, Mirjamaija Mikkilä-Erdmann 
  • Anne Kumpula, Jaakko Ossa 
  • Benita Heiskanen, Henri Vogt 
  • Juha Kuortti, Leena Kolehmainen 
  • Aino Halinen-Kaila, Luis Alvarez Esteban 
  • Jyrki Heino, Antti Salminen  

Muun opetus- ja tutkimushenkilöstön ja muun henkilöstön edustajat  

  • Minna Vuorio-Lehti, Tommi Kurki 
  • Anna Karhu, Mika Keränen 
  • Sanna Kuusjärvi, Minna Ketola 
  • Tiina Lintunen, Arto Ryömä  
  • Henna Sucksdorff, Jonne Ritari  
  • Tomi Westerlund, Elina Valovirta 
  • Tarja Virta, Matti Rönkä 
  • Ari Lehtonen, Jussi Lehtonen   
  • Mika Sarlin, Leena Järveläinen 
  • Sari Yrjänäinen, Eila Matikainen 

Opiskelijoiden edustajat 

  • Mikko Kiippa, Henri Laitila 
  • Mari van den Berg, Sofia Saarinen 
  • Simo Nuuttila, Jami Salonen 
  • Camilla Saarinen, Jenni Mäkisalo 
  • Teemu Kivimäki, Maria Yli-Jama 
  • Otto Elomäki, Atte Leskinen 
  • Axel Ojala, Tommi Terä 
  • Onni-Pekka Simola, Anniina Laine 
  • Paula Pättikangas, Karoliina Nurmio 
  • Elina Järvinen, Santeri Pessi 

Lisätietoja yliopiston vaaleista intrassa kirjautuneille. 

Luotu 29.11.2021 | Muokattu 29.11.2021