Yliopistosäätiön Prix Aboensis -palkinto ruotsalaistutkijoille - tervetuloa juhlaluennolle

28.04.2022

Turun Yliopistosäätiön ensimmäistä kertaa jaettavan Prix Aboensis -tunnustuspalkinnon saavat professori Birgitta Henriques Normark ja professori Staffan Normark Karoliinisesta instituutista. Uusi palkinto myönnetään tunnustuksena perustutkimuksen ja kliinisen tieteen hedelmällisestä yhdistämisestä.

Prix Aboensis -palkinnon suuruus on 40 000 euroa, ja se myönnetään Turun yliopistossa pääosan tutkijanurastaan tehneiden emeritusprofessoreiden Auli ja Paavo Toivasen rahaston pääomasta.

Palkinto myönnetään tunnustuksena henkilölle tai työparille, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt perustutkimuksen ja kliinisen tieteen välistä hedelmällistä yhteistoimintaa. Palkittavan työn tulee olla tehty pääasiassa Suomessa, Baltian maissa tai Skandinaviassa.

Turun Yliopistosäätiö pyysi ehdotuksia palkinnonsaajista 27 lääketieteelliseltä tiedekunnalta Pohjoismaissa ja Baltiassa. Palkintoehdotukset arvioi tieteellinen asiantuntijatoimikunta, jonka puheenjohtajana toimi akateemikko Sirpa Jalkanen.

Karoliinisessa instituutissa sekä Karoliinisessa yliopistosairaalassa työskentelevä Birgitta Henriques Normark ja Karoliinisessa instituutissa työskentelevä Staffan Normark ovat keskittyneet tutkimuksessaan infektiotauteihin ja yhdistävät ainutlaatuisella tavalla perustutkimusta kliiniseen ja epidemiologiseen tutkimukseen. He ovat myös kouluttaneet kokonaisen sukupolven opiskelijoita.

Auli ja Paavo Toivanen perustivat 1980-luvulla kumpikin oman rahaston Turun Yliopistosäätiöön, ja vuonna 2006 rahastot yhdistettiin. Toivasten oma tutkimus oli alusta asti vahvasti sidoksissa kliiniseen potilastyöhön ja potilasaineistojen laajamittaiseen käyttöön, mikä määritti myös rahaston käyttötarkoitusta.

Henriques Normark ja Staffan Normark pitävät 12.5. klo 13.15–14.15 juhlaluennon BioCityllä  (Tykistökatu 6, Turku) Mauno Koivisto -keskuksen Presidentti-auditoriossa otsikolla Pneumococcal infections – from basic science to clinical research. Luento pidetään englanniksi ja on kaikille avoin.

Luotu 28.04.2022 | Muokattu 05.05.2022