Asiasana: Uutinen
Ruissalon opastuskeskus ja luontokoulu muuttavat Turun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan
Turun yliopisto ja Turun kaupunki aloittavat yhteistyön Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Yliopisto ja kaupunki allekirjoittivat kesäkuun lopussa alivuokrasopimuksen, joka astuu voimaan heinäkuun alusta lähtien. Samalla yliopisto ja kaupunki sopivat Ruissalossa tiivistyvän yhteistoiminnan päälinjoista.
Akatemiaprofessori Virpi Lummaa palkittiin eläintieteellisestä tutkimuksesta
Lontoon eläintieteellinen seura, Zoological Society of London, palkitsi Turun yliopiston akatemiaprofessori Virpi Lummaan menestyksekkäästä tutkimuksesta eläintieteen parissa.
Trooppisista metsistä löytyi uusia pistiäislajeja, joille on kehittynyt niskasuojus
Turun yliopiston eläinmuseon tutkimusryhmä oli mukana kansainvälisessä hankkeessa, jonka aikana Väli- ja Etelä-Amerikasta kuvattiin 11 tieteelle uutta loispistiäislajia. Jokaiselle uudelle lajille on kehittynyt pään takaosaan erikoinen niskasuojus, joka mahdollisesti suojaa pistiäisiä petojen hyökkäyksiä vastaan.
Väli- ja Etelä-Amerikasta löytyi tieteelle uusia pistiäislajeja, joille on kehittynyt erikoinen niskasuojus.
Publiikeissa juhlittiin valmistuneita ‒ katso kuvat!
Tiedekunnat järjestävät yhteiset juhlat valmistuneilleen. Publiikki on akateeminen juhla, jonka perinteet ulottuvat 1600-luvulle.
Myös yliopisto voi innostaa yrittäjyyteen
Kaksi uutta akatemiaprofessoria Turun yliopistoon
Hannu Salmi ja Craig Primmer aloittavat viisivuotiskautensa akatemiaprofessoreina vuoden 2017 alusta.
Hannu Salmi on kulttuurihistorian professori ja humanistisen tiedekunnan varadekaani.
Kaksi uutta akatemiaprofessoria Turun yliopistoon
Hannu Salmi ja Craig Primmer aloittavat viisivuotiskautensa akatemiaprofessoreina vuoden 2017 alusta.
Hannu Salmi on kulttuurihistorian professori ja humanistisen tiedekunnan varadekaani.
Turun yliopistoon kaksi uutta tutkijatohtoria terveyden tutkimuksen alalle
Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt kolmivuotisen tutkijatohtorirahoituksen LT Juho Joutsalle ja FT Elisa Närvälle.