Lasten astmariskiä on mahdollista ennustaa varhaisten uloshengitysvaikeuksien avulla (Väitös: LL Annamari Leino, 29.6.2018, lastentautioppi)

Turun yliopistossa väittelevän LL Annamari Leinon väitöstutkimus osoittaa, että lasten astman ilmaantumista ja keuhkojen toiminnan kehittymistä voidaan esikouluikään mennessä ennustaa jo alle 2-vuotiaana sairastetun ensimmäisen uloshengitysvaikeuskohtauksen perusteella. Kohdentamalla ja suunnittelemalla ennaltaehkäisevät toimet oikein voidaan hidastaa astman kehittymistä.

 

​Turun yliopiston tiedote 20.6.2018

Uloshengitysvaikeudella tarkoitetaan hengitysongelmia, joissa uloshengitys vinkuu astmakohtauksen kaltaisesti pienten keuhkoputkien tulehduksen ja ahtautumisen vuoksi. Noin kolmannes pikkulapsista sairastaa tällaisen uloshengitysvaikeuden ainakin kerran. Näistä kohtauksista jopa 76 prosenttia on rinoviruksen aiheuttamia.

– Väitöstutkimuksessani havaitsin, että pikkulapsena todettu allerginen herkistyminen altistaa rinoviruksen aiheuttamille uloshengitysvaikeuksille ja ennustaa astmaan viittaavaa lisääntynyttä keuhkoputkien reaktiivisuutta leikki-ikäisenä. Löydös on merkittävä sen vuoksi, että se auttaa löytämään astmalle alttiit riskilapset aiempaa varhaisemmin, Annamari Leino kertoo.

Astman kehittymiseen tulisi puuttua mahdollisimman ajoissa

Tutkimuksessaan Leino totesi, että rinoviruksen aiheuttamille uloshengitysvaikeuksille altistaa lapsen atopia ja vanhempien tupakointi. Sen sijaan ensimmäisestä uloshengitysvaikeudesta kärsivien lasten verestä mitattu D-vitamiinipitoisuus oli hyvä, eikä sillä ollut yhteyttä rinoviruksen aiheuttamaan infektioon.

– Tutkimus osoitti myös, että suun kautta otettu kortikosteroidilääkitys ensimmäisen uloshengitysvaikeuskohtauksen aikana hidasti uusien astmaoireiden ilmaantumista viiden vuoden ikään mennessä niillä lapsilla, joilla rinoviruksen määrä hengitysteissä oli suuri. Tietyllä osalla lapsista astman kehittymistä voidaan todennäköisesti merkittävästi vähentää varhaisella suun kautta otetulla kortikosteroidilääkityksellä, Leino uskoo.

Alle kouluikäisten akuutit uloshengitysvaikeudet ovat yleisiä. Haasteena on ollut tunnistaa riittävän ajoissa ne lapset, joille myöhemmin kehittyy astma. Rinovirusinfektion aiheuttaman uloshengitysvaikeuskohtauksen on todettu olevan yhteydessä astman kehittymiseen, mutta ensimmäistä tällaista kohtausta on kuitenkin aikaisemmin tutkittu varsin vähän.

***

LL Annamari Leino esittää väitöskirjansa The First Wheezing Episode and the Subsequent Risk for Asthma julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 29.6.2018 klo 12 (Tyks, U-sairaala, Auditorium Paediatricum Tuomas Peltonen, Kiinamyllynkatu 4-8, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Mika Mäkelä (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Erika Isolauri (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

LL Annamari Leino on syntynyt vuonna 1990 ja kirjoitti ylioppilaaksi Uudenkaupungin lukiossa vuonna 2009. Leino suoritti korkeakoulututkintonsa (LL) Turun yliopistossa vuonna 2016. Väitöksen alana on lastentautioppi. Leino työskentelee Turun yliopistollisessa keskussairaalassa patologiaan erikoistuvana lääkärinä.

Väittelijän yhteystiedot: p 050 465 2732 amkois@utu.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/leino_annamari.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7304-0

 

 

Luotu 19.06.2018 | Muokattu 27.11.2018