Ohjausjärjestelmistä tukea myös yrityksen innovaatiotoimintoihin ‒ vapaus ja itsenäisyys toimia eivät riitä (Väitös: KTM Eero Ståhlberg, 17.8.2018, laskentatoimi ja rahoitus)

Eero Ståhlberg tarkasteli väitöstutkimuksessaan, miten ensisijaisesti yrityksen operatiivista tehokkuutta tukevat johdon ohjausjärjestelmät toimivat innovaatiotoimintojen johtamisessa. Tutkimuksen mukaan ohjauksella on keskeinen rooli myös henkilöstön motivaation tukemisessa ja siten innovoinnissa.

 

​Turun yliopiston tiedote 13.8.2018

‒ Perinteisesti johdon ohjausjärjestelmien on katsottu keskittyvän organisaatioiden lyhyen tähtäimen operatiivisen tehokkuuden parantamiseen ja siten rajoittavan niiden innovaatioprosesseja. Näin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla, vaan molempia voidaan tukea mikäli johto käyttää järjestelmiä oikealla tavalla, Eero Ståhlberg sanoo.

Laskentatoimen ja rahoituksen alaan kuuluvan väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että yrityksen operatiivinen tehokkuus ja innovaatiotoiminnot eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään. Tehokkuutta ensisijaisesti tukevat johdon ohjausjärjestelmät voivat jopa edistää nykyään kriittisinä pidettyjä innovaatiotoimintoja.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin tietointensiivistä insinööritoimistoa ja sitä, miten sen johdon ohjausjärjestelmät voisivat samanaikaisesti tukea sekä operatiivista tehokkuutta että organisaation innovaatiotoimintoja. Ståhlbergin väitöstutkimuksen mukaan niin johdolla kuin sen käyttämillä ohjausjärjestelmillä on keskeinen rooli alaisten motivaation ja siihen pohjautuvien innovaatiotoimintojen tukemisessa.

‒ Uuden kehittämisessä tärkeitä ovat niin tietotaito kuin luova ajattelukin, mutta näistäkään ei ole hyötyä ilman motivaatiota toimia. Siinä missä tietotaidon kehittäminen ottaa ajallisesti pidempään, voidaan henkilöstön motivaatioon vaikuttaa jo pienemmilläkin muutoksilla työympäristössä.

Vapautta ohjauksen alla

Johdon ohjausjärjestelmillä pyritään ohjaamaan henkilöstön toimintaa, ja siten ne usein rajoittavat henkilöstön itsenäisyyden tunnetta.

‒ Tunne itsenäisyydestä on kuitenkin tärkeää niin henkilöstä itsestään lähtevän motivaation kuin siihen pohjautuvien innovaatiotoimintojenkin kannalta. Tutkimassani kohdeorganisaatiossa vallitsi tällainen vapauden tunne – henkilöstö koki, että he saavat toimia ja tehdä päätöksiä itsenäisesti. Samanaikaisesti organisaatiossa oli kuitenkin niin innovaatio- kuin motivaatiohaasteitakin, Ståhlberg kertoo.

Tutkimuksen löydökset osoittavat, että tukeakseen alaistensa motivaatiota ja siihen pohjautuvia innovaatiotoimintoja johdon tulee sopivassa määrin antaa oikeanlaista ohjauspainetta ja yhteisöllistä tukea alaisilleen.

‒ Pelkkä itsenäisyyden tunne ja vapaus toimia ja innovoida ei riitä, vaan johdolta tarvitaan aktiivista otetta. Johdon on asetettava tiettyjä viitekehyksiä ja osoitettava alaisilleen kiinnostuksensa. Ohjausjärjestelmien kautta johto voi esimerkiksi haastaa vallitsevia oletuksia ja olla siten aktiivisesti läsnä – mitä tutkimukseni mukaan alaiset myös tarvitsevat. Tämä edesauttaa yhteisöllisyyden tunteen syntymistä ja motivoi siten tavoittelemaan organisaation yhteisiä tavoitteita.

Ståhlberg toteaa, että johdon näkökulmasta ohjauksen ja vapauden antaminen on kuitenkin herkkää tasapainoilua.

‒ On annettava vapautta, mutta samanaikaisesti kuitenkin oltava lähellä. Muuten työntekijät saattavat kokea, että heidän työtään ei arvosteta ja heidän motivaationsa kärsii.

***

KTM Eero Ståhlberg esittää väitöskirjansa ENABLING USE OF CYBERNETIC CONTROL SYSTEMS IN A KNOWLEDGE-INTENSIVE ORGANIZATION julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17.8.2018 klo 12.00 (Turun kauppakorkeakoulu, LähiTapiola-sali, Rehtoripellonkatu 3, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Marc Wouters (Karlsruhe Institute of Technology, Saksa) ja kustoksena professori Kari Lukka (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

KTM Eero Ståhlberg on syntynyt vuonna 1985 ja kirjoitti ylioppilaaksi Kupittaan lukiossa vuonna 2004. Ståhlberg suoritti korkeakoulututkintonsa (KTM) Turun yliopistossa vuonna 2012. Väitöksen alana on laskentatoimi ja rahoitus. Ståhlberg on Head of Controlling and Procurement R&M Ship Technologies Oy:ssä.

Väittelijän yhteystiedot: p. 040 732 3298, eehest@utu.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/stahlberg_eero.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7239-5

Luotu 10.08.2018 | Muokattu 27.11.2018