Jenni Suominen on kokenut pitkän työuransa sairaanhoitajana antoisaksi ja merkitykselliseksi. Työ sai hänet myös jatkamaan opiskelua kasvatustieteiden parissa ja hankkimaan uudenlaisia taitoja ja asiantuntemusta kollegoiden oppimisen tukemiseksi.
”Mikset sä opeta tätä? Sä olisit siinä niin hyvä”, sanoi eräs ohjauksessani olleista sairaanhoidon opiskelijoista. Se sytytti kipinän lähteä lisäämään tietämystä ohjauksesta ja opettamisesta.
Tästä kommentista on kulunut jo lähes kymmenen vuotta ja tässä sitä nyt ollaan; oman työn ja perhe-elämän ohessa kasvatustieteen tutkinto-opiskelijana Turun yliopistossa. Matka tähän on tosin ollut melko pitkä, mutkikas ja monivaiheinen.
Olen Jenni Suominen, 42-vuotias sairaanhoitaja. Kliinistä hoitotyötä on erikoissairaanhoidossa kertynyt jo 20 vuotta. Olen ammatissa, jota merkityksellisempää ja antoisampaa en osaa kuvitella. Työ itsessään ja aito halu auttaa tulevia kollegoita oppimaan, ovat olleet sysäys tälle jatkuvan oppimisen polulle.
Avoimen yliopiston ja opettajan pedagogisten opintojen kautta tutkinto-opiskelijaksi
Tuon opiskelijan kommentin kuultuani lähdin selvittämään lisäkoulutuksen mahdollisuuksia ja ilmoittauduin syksyllä 2017 mukaan Turun yliopiston avoimen yliopiston aikuiskasvatustieteen perusopintoihin nähdäkseni, voisiko se olla minua kiinnostava kokonaisuus. Olihan se, mutta hektisen pikkulapsiarjen ja työn yhtälössä opintojen jatko tuntui hetkellisesti liian kuormittavalta.
Haave jäi kuitenkin elämään ja hain vuonna 2019 Hämeen opettajakorkeakouluun. Valmistuin sieltä ammatilliseksi opettajaksi keväällä 2020. Osa aiemmin tekemistäni avoimen yliopiston opinnoista hyväksiluettiin osaksi pedagogisia opintoja, joten se nopeutti opintojen edistymistä. Opettajaopintojen aikana ja valmistumisen jälkeen sain tutustua sivutoimisen opettajan työhön Turun ammattikorkeakoulussa, mutta koin tarvitsevani lisää koulutuksen tarjoamaa varmuutta työn jatkamiseksi.
Syksyllä 2022 jatkoin aikuiskasvatustieteen aineopintoihin avoimessa yliopistossa. Sen jälkeen hain pääsykokeiden kautta tutkinto-opiskelijaksi pelkästään Turun yliopistoon, mutta en tullut valituksi. Olin oikeastaan tyytyväinen tähän tulokseen, sillä oli jälleen aikaa hengähtää.
Keväällä 2025 päätin hakea opiskelupaikkaa avoimen väylän kautta, sillä siihen vaadittavat opinnot - ja vähän enemmänkin - oli suoritettu. Tulin valituksi! Olisin päässyt mihin tahansa hakemistani yliopistoista aiemmista opinnoista keräämilläni pisteillä, joten voin todella sanoa opinnoista olleen hyötyä. Niistä oli hyötyä myös tutkinto-opiskelijana, sillä aiemman korkeakoulututkinnon vuoksi siirryin suoraan maisteriopintoihin, ja ammatillisen opettajan opinnoistakin hyväksiluettiin osa.
Arjen ja opiskelun yhteensovittamista
Vaikka olenkin nyt tutkinto-opiskelija, opiskelen erityispedagogiikan sivuaineopinnot avoimen yliopistossa, sillä se sopii paremmin aikatauluuni. En pidä opintojen maksullisuutta esteenä, koska säännöllinen työ antaa siihen taloudellisesti mahdollisuuden.
Tämä kaikki ei kuitenkaan olisi mahdollista ilman tukea, jonka olen puolisoltani saanut. Arki rullaa isän tahdissa, kun äiti opiskelee. Lapsetkin ovat jo ehtineet teineiksi ja aikaa itselle sekä opiskelulle tuntuu olevan nyt eri tavalla kuin ennen. Toki jatkuva aikatauluttaminen on tärkeää, jotta aikaa jää myös muuhun. Itselleni toimivin tapa on keskittyä alkuviikot tiiviisti opiskeluun työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin rentoutua perheen ja muiden läheisten ihmisten kanssa.
Välivuodet opintojen aikana ovat tarjonneet toivottua hengähdystaukoa ja se on tehnyt hyvää etenkin motivaation säilymiselle. Uskon, että sopivassa tahdissa opinnot ovat tarjonneet syvällisempää oppimista. Avoimen yliopiston tarjoamat joustavat aikataulut, iltaan painottuvat luennot ja ajoittain hyvinkin itsenäiseen työskentelyyn ohjaavat opiskelumuodot ovat sopineet parhaiten työn ohessa toteutettaviksi.
Voin omalta osaltani lämpimästi suositella avoimen opintoja ihan kaikille taustasta ja kiinnostuksen kohteesta riippumatta. Aina kannattaa antaa itselleen mahdollisuus oppia lisää ja avartaa näkökulmia!
Jenni Suominen