Ilmakuva Aurajoki ja Turun tuomiokirkko syksy 2022

Monialainen keskustelufoorumi 10. lokakuuta: Lapset, nuoret ja oppiminen

Uusi tapahtumasarja edistää lapsiin, nuoriin ja oppimiseen liittyvää monialaista keskustelua ja yhteistyötä tutkijoiden ja alan muiden toimijoiden välillä. Ensimmäinen keskustelufoorumi järjestetään 10. lokakuuta aiheella monikulttuuristen lasten ja nuorten hyvinvointi.

Turun yliopiston monitieteinen teema Lapset, nuoret ja oppiminen aloittaa uuden tapahtumasarjan vahvistaakseen yliopiston ja sidosryhmien välistä monitieteistä ja -alaista keskustelua ja yhteistyötä teeman aihepiireistä. 

Tapahtuma tulee kiertämään Varsinais-Suomen ja Satakunnan kaupunkeja, tarjoten myös osallistumismahdollisuuden etäyhteydellä. 

Jokaisella kerralla on vaihtuva teema, joka keskittyy tiettyyn aiheeseen lasten ja nuorten hyvinvointiin tai elinikäiseen oppimiseen liittyen. 

Keskustelufoorumissa kuullaan yliopiston tutkimukseen perustuvia lyhyitä alustuksia ja sidosryhmien kommenttipuheenvuoroja tai alustuksia. Pääpaino on kuitenkin keskustelussa, johon pääsee osallistumaan parhaiten tulemalla paikan päälle.

Ensimmäinen tapahtuma 10. lokakuuta Turussa

Ensimmäisen keskustelufoorumin teemana on monikulttuuristen lasten ja nuorten hyvinvointi. 

Alustuksissa keskitytään erityisesti kulttuuriseen ja kielelliseen moninaisuuteen nuorten ja perheiden sote-palveluissa (Merja Anis, sosiaalitieteiden laitos) ja kulttuuriseen identiteettiin osana nuorten hyvinvointia (Anuleena Kimanen, OKL). 

Kommenttipuheenvuoron esittää Turun kaupungin nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio.

Aika: pe 10.10.25 klo 14.30–16.00 (Huom. tapahtuman striimaus vain 14.30–15.15)

Paikka: Vierailukeskus Joki, Workshop-tila, 3.kerros, Lemminkäisenkatu 12b,  20520 Turku

Ilmoittautuminen päättynyt.

Toinen keskustelufoorumi tullaan järjestämään marraskuussa Raumalla.