Dosentti Hannakaisa Niela-Vilén on Vuoden kätilö 2021

12.05.2021

Suomen Kätilöliitto on palkinnut hoitotieteen laitoksen dosentin, TtT Hannakaisa Niela-Vilénin Vuoden kätilönä 2021. Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 valinta julkistettiin Kätilöpäivillä 7.5.2021.

Perusteluissaan Suomen Kätilöliitto mainitsee, että Hannakaisa vie kätilötyön vahvaa osaamista eteenpäin osallistumalla valtakunnalliseen keskusteluun ja jakamalla omaa tieteellistä näkemystään kätilökollegoilleen.

Hannakaisa työskenteli kätilönä Turun yliopistollisen keskussairaalan synnytysosastolla ennen väitöskirjatutkimustaan. Vuonna 2016 hän väitteli keskosvauvojen imetyksestä. Tällä hetkellä Hannakaisa työskentelee erikoistutkijana Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella ja sai keväällä dosentin arvon.

- Olen erityisen otettu tunnustuksesta, koska en ole tehnyt kätilön kliinistä työtä enää vuosiin, vaan tutkinut kätilötyöhön liittyviä aiheita. Vaikka siis itse olen tutkijanurasta huolimatta aina pitänyt itseäni kätilönä, niin tämä tunnustus osoittaa, että muutkin ajattelevat minun olevan yhä kätilö. Se merkitsee minulle erityisen paljon, Hannakaisa iloitsee valinnastaan.

Hannakaisan tutkimus keskittyy äitiyshuoltoon kohdentuen erityisesti raskaana oleviin ja synnyttäneisiin naisiin, sikiöihin ja vastasyntyneisiin, mutta myös kokonaisiin perheisiin niiden kaikissa muodoissa. Hänen keskeisiä tutkimuskohteitaan ovat vanhemman ja vastasyntyneen läheisyys, imetys ja imetyksen tukeminen sekä raskausajan etäseuranta perhekeskeisen ja yksilöllisen hoidon tukena. Tutkimustyön lisäksi Hannakaisa opettaa hoitotyön laitoksella ja on muun muassa Kätilölehden toimituskunnan jäsen.

- Toivon, että voin kannustaa muitakin kätilöitä tutkimuksen pariin, niin lukijoiksi kuin tekijöiksi, jotta kätilötyö olisi entistä vahvemmin näyttöön perustuvaa, Hannakaisa sanoo.

Suomen Kätilöliitto valitsee vuosittain jäsenistöstään Vuoden kätilön ehdotusten pohjalta. Valitun tulee olla ansioitunut kätilötyön kehittäjä ja osaaja sekä kollegoidensa arvostama.

Luotu 12.05.2021 | Muokattu 12.05.2021