Ensimmäinen valtakunnallinen pikkunorssi-seminaari pidetään Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella Raumalla 11.11.

07.11.2019

Suomen ensimmäisen harjoittelupäiväkodin, pikkunorssin, perustamista Raumalle on edistetty Turun yliopistossa syksystä 2017 lähtien. Opetus- ja kulttuuriministeriö edistää nyt pikkunorssitoiminnan vakinaistamista osaksi yliopistojen perustoimintaa. Raumalla järjestettävässä pikkunorssi-seminaarissa kehitetään valtakunnallista pikkunorssiyhteistyötä. Median edustajat ovat tervetulleita seminaarin avoimeen osuuteen.

Rauman Seminaarimäelle rakennettavan pikkunorssin toiminta käynnistyy tammikuussa 2021. Harjoittelupäiväkotiin luodaan 110 varhaiskasvatuspaikkaa 1–6-vuotiaille lapsille ja sen toimintaan tulee sisältymään myös esiopetusta. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on halunnut laajentaa harjoittelupäiväkotien toimintamallin valtakunnalliseksi. Ministeriö myönsi keväällä 2019 rahoitusta kokeiluihin niille yliopistoille, joiden koulutusvastuuseen varhaiskasvatuksen opettajankoulutus kuuluu. Tavoitteena on, että pikkunorssitoiminta vakinaistetaan osaksi yliopistojen perustoimintaa.

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos järjestää harjoittelupäiväkotien toimintamallista seminaarin maanantaina 11.11.2019 Rauman kampuksella, kirjastorakennuksen Aino Pohjanoksa -salissa (Seminaarinkatu 1). Toimittajille avoin osuus pidetään klo 11.45−14.15. 

Seminaariin on kutsuttu muun muassa yliopistojen varhaiskasvatuksen opettajien tutkinto-ohjelmien ja Opetushallituksen edustajia sekä paikallisia kansanedustajia. Seminaarissa kehitetään pikkunorssiyhteistyötä valtakunnallisesti.

Harjoittelupäiväkodin toiminta-ajatus vastaa perusopetuksesta tuttujen normaalikoulujen toiminta-ajatusta. Rauman pikkunorssi toimii tiiviissä tutkimus-, opetus- ja harjoitteluyhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen kanssa. 

– Lisäksi pikkunorssissa tullaan kehittämään varhaiskasvatuksen opettajien täydennyskoulutusta. Tavoitteenamme on, että Rauman pikkunorssista tulee varhaiskasvatuksen monitieteinen kansainvälisen tason osaamiskeskus, kertoo Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen varajohtaja Jaana Lepistö.

Seminaarin avoimen osuuden ohjelma:     

11.45–12.00 Seminaarin avaus ja tervetulosanat 
    Opettajankoulutuslaitoksen varajohtaja Jaana Lepistö 

12.00–12.15 Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden esitys 

12.15–13.00 Varhaiskasvatusasiantuntijan ja kansanedustajien puheenvuorot 
    professori Inkeri Ruokonen (12.15–12.30) 
    kansanedustaja Kristiina Salonen (12.30–12.45) 
    kansanedustaja Matias Marttinen (12.45–13.00) 

13.00–13.15 Rauman pikkunorssi -mallin esittely 
    yliopistonlehtori Susanna Itäkare ja 
    professori Inkeri Ruokonen 

13.15–14.15 Muiden osallistujien harjoittelupäiväkotimallien esittelyä 
    Helsingin yliopisto (13.15–13.30) 
    Åbo Akademi (13.30–13.45) 
    Jyväskylän yliopisto (13.45–14.00) 
    Itä-Suomen yliopisto (14.00–14.15)
    

Lisätietoja: 

laitoksen varajohtaja Jaana Lepistö, p. 040 5058 252, jatele@utu.fi  
professori Inkeri Ruokonen, p. 050 343 9569, inkeri.ruokonen@utu.fi  
yliopistonlehtori Susanna Itäkare, p. 050 467 0324, ssitak@utu.fi
projektitutkija Meri Pihanperä, p. 050 472 5827, memapi@utu.fi 
 

Luotu 07.11.2019 | Muokattu 07.11.2019