Ihmeelliset vuodet -ohjelman kehittäjä Carolyn Webster-Stratton luennoi Turussa
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää tiistaina 8. syyskuuta seminaarin, jossa professori emerita Carolyn Webster-Stratton kertoo yli 40 vuotta kestäneestä työstään lasten, vanhempien ja ammattilaisten tukemiseksi sekä Ihmeelliset vuodet -ohjelmaperheen synnystä, tutkimuksesta, kansainvälisestä leviämisestä ja tulevaisuudesta. Ihmeelliset vuodet on yksi maailman laajimmalle levinneistä ja tutkituimmista lasten käytösongelmien ehkäisyyn kehitetyistä menetelmistä, jota on toteutettu Suomessakin yli 20 vuoden ajan.
Ihmeelliset vuodet on yli 40 vuoden aikana kasvanut yksittäisestä vanhemmuusohjelmasta laajaksi ohjelmaperheeksi, jota toteutetaan nykyisin 36 maassa. Ohjelmien tavoitteena on ehkäistä ja vähentää lasten käytösongelmia sekä vahvistaa lasten sosiaalista ja emotionaalista kehitystä, vanhemmuuden taitoja ja lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten valmiuksia. Ohjelmaperheeseen kuuluu vanhemmille, opettajille ja muille lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille suunnattuja ohjelmia.
Suomessa Ihmeelliset vuodet on ollut käytössä jo yli 20 vuoden ajan. Ohjelmia hyödynnetään lasten ja perheiden parissa muun muassa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla 18 hyvinvointialueella. Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksella on ollut keskeinen rooli menetelmien tutkimuksessa, kehittämisessä ja käyttöönotossa Suomessa.
Ihmeellisten vuosien taustalla on yhdysvaltalainen psykologi ja professori emerita Carolyn Webster-Stratton, joka on kehittänyt ohjelman yli 40 vuotta sitten. Hän on ollut keskeinen hahmo siinä, miten ohjelmasta on vuosikymmenten aikana kehittynyt tutkimukseen perustuva ja kansainvälisesti laajalle levinnyt kokonaisuus.
Turussa järjestettävässä seminaarissa Webster-Stratton tarkastelee Ihmeellisten vuosien kehitystä ohjelman alkuvaiheista tähän päivään. Hän kertoo ohjelmaperheen synnystä ja tutkimusperustasta, kansainvälisestä leviämisestä ja yhteistyöstä sekä siitä, millaisia vaikutuksia ohjelmilla on ollut lasten, perheiden ja ammattilaisten hyvinvointiin. Toisessa puheenvuorossaan hän suuntaa katseen tulevaisuuteen ja esittelee ohjelmaperheen uudempia ohjelmia, niistä saatua tutkimusnäyttöä sekä tulevia tutkimus- ja kehittämissuuntia. Seminaarissa kuullaan myös Ihmeellisten vuosien toteutuksesta ja tutkimuksesta Suomessa.
Seminaari järjestetään osana Suomen Akatemian tutkimuksen lippulaiva INVESTin toimintaa. INVEST on Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteinen tutkimuskeskus ja lippulaiva. INVESTissä kehitetään Suomelle tasa-arvoisempaa, ennakoivampaa sekä taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpää hyvinvointivaltiomallia, joka pohjautuu keskuksessa tehtävään huippututkimukseen.
Seminaari Kasvua, kohtaamista ja vaikuttavuutta – Ihmeelliset vuodet Suomessa ja maailmalla
Aika: Tiistaina 8.9.2026 klo 12.30–15.45
Paikka: Medisiina D, Lauren 2 -sali, Kiinamyllynkatu 10 D, Turku