Ilmoittautuminen Lasten yliopiston tiedeluennoille ja -leireille alkaa 8.3.

07.03.2019

Turun yliopiston järjestämille Lasten yliopiston opastuskierroksille, luennoille ja leireille voi ilmoittautua perjantaina 8.3.2019 klo 12 alkaen. Opastuskierroksilla sukelletaan sademetsän saloihin ja luennoilla ihmisten makumaailman ihmeisiin sekä arkeologian aarteisiin. Leirien teemoina ovat tänä vuonna fysiikka, tähtitiede, robotiikka ja luonnontiede. 

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetään lapsille ja perheille opastuskierroksia lauantaina 30.3.2019. Salaperäisen sademetsän ötökät -opastuksella lapset oppivat sademetsässä asuvien hyönteisten elintavoista ja pääsevät tutustumaan lehtiä matkiviin hyönteisiin, kummitussirkkoihin ja pistiäisiin. Ihmeelliset sammakot -opastuksella tutustutaan eri puolilla maapalloa eläviin sammakoihin ja opitaan, miten sammakkoja voi havainnoida luonnossa ja suojella omassa asuinympäristössä.

Lauantaina 6.4.2019 pidettävällä tiedeluennolla apulaisprofessori Mari Sandell kertoo, miten ihminen maistaa ja miksi kaikki ihmiset eivät pysty haistamaan. Professori Visa Immonen avaa lauantaina 13.4.2019 järjestettävällä luennolla, mitä kaikkea maasta löytyvistä esineistä on pääteltävissä menneiden ihmisten elämästä. 

Lasten yliopiston ilmaisille opastuksille ja tiedeluennoille ovat tervetulleita 7–10-vuotiaat. Ilmoittautuminen opastuksille ja luennoille aukeaa perjantaina 8.3.2019 klo 12.00 Lasten yliopiston verkkosivuilla ja osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lasten yliopiston tiedeleirejä on tarjolla kahdelle eri ryhmälle: 8–10-vuotiaille järjestetään kolmipäiväisiä ja 10–13-vuotiaille viisipäiväisiä tiedeleirejä. Leirejä järjestetään kesäkuussa sekä heinä-elokuun taitteessa. Ilmoittautuminen leireille aukeaa perjantaina 8.3.2019 klo 12.00 ja päättyy 31.3.2019. Kesäleirien paikat arvotaan ilmoittautuneiden kesken. 

Fysiikan ja tähtitieteen päiväleirillä tutustutaan erilaisiin fysikaalisiin ilmiöihin, joiden avulla rakennetaan liikkuvia laitteita. Jokainen leiriläinen valmistaa myös oman raketin ja pääsee tekemään jäätelöä nestetypen avulla. 

Rakenna robotti! -päiväleirillä lapset pääsevät tutustumaan robotin toimintoihin ja ohjelmoimaan oman robotin, joka suorittaa leirin viimeisenä päivänä tehtäväradan. Luonnontiedeleirillä tutkitaan luontoa ja kerätään sekä pyydystetään itse tutkittavaa aineistoa. 

Lisäksi Lasten yliopisto järjestää medialeirin 12–15-vuotiaille ja ruotsinkielisen luonnontiedeleirin 8–10-vuotiaille. Lapsille järjestetään myös tiedekerhoja kuukausittain ja tiedesynttäreitä tilauksesta.

Lasten yliopiston luennot ovat maksuttomia, leirit maksullisia. 

Luotu 07.03.2019 | Muokattu 07.03.2019