Intertwined Histories -teos summaa Suomen ja Namibian 150-vuotista suhdetta

11.12.2019

Suomen ja Namibian 150-vuotisten suhteiden juhlavuotta vietetään ensi vuonna molemmissa maissa. Näiden juhlallisuuksien osana julkaistava Intertwined Histories -teos kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen suomalais- ja namibialaistutkijoiden katsauksia maiden välisten suhteiden historiaan.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun suomalaiset lähetystyöntyöntekijät aloittivat toimintansa nykyisen Namibian pohjoisosissa. Maantieteellisesti toisistaan kaukaiset ja kulttuurisesti erilliset Suomi ja Namibia ovat kietoutuneet toisiinsa monin historiallisin sitein. Suomalaiset ja suomalainen kulttuuri ovat vaikuttaneet lukuisin tavoin namibialaisten kulttuuriin ja historiaan. Lähetystyön historian lisäksi tunnemme erityisesti Martti Ahtisaaren roolin Namibian itsenäistymiskehityksessä.

Yksi uutuusteoksen toimittajista, Turun yliopiston yleisen historian professori Leila Koivunen muistuttaa, että myös Namibia on ollut Suomelle erityinen.

– Suomalainen Afrikka-kuva perustui pitkään Namibian alueelta välittyneeseen tietoon, museoissamme olevat afrikkalaisesineet ovat peräisin pääosin samalta alueelta ja sieltä olivat kotoisin myös ensimmäiset Suomeen matkanneet afrikkalaiset, Koivunen sanoo.

Turun yliopiston ja Namibian yliopiston tutkijoiden yhteinen Revisiting Finnish-Namibian Relations since the 1860s -hanke tarkastelee maiden välisten moninaisten ja vaiherikkaiden yhteyksien historiaa. Hanke on osa yliopistojen välistä strategista kumppanuutta.

Hankkeen pidemmän ajan tavoitteina on yhdistää suomalais- ja namibialaistutkijoiden erilaisia asiantuntijuuksia, kielitaitoja sekä kulttuurisia taustoja uudenlaisten tutkimusasetelmien synnyttämiseksi. Hanke myös edistää Suomessa sijaitsevien historiallisten aineistojen saavutettavuutta Namibiassa ja muualla maailmassa muun muassa käännöstyön, digitoinnin ja näyttelyvaihdon keinoin.

Juhlakirja avoimesti saatavilla verkossa

Intertwined Histories -teoksen kansiSuomen ja Namibian 150-vuotisten suhteiden juhlavuotta vietetään ensi vuonna molemmissa maissa. Juhlavuosi käynnistyy jo 11.12.2019 Pohjois-Namibiassa. Näiden juhlallisuuksien osana julkaistava Intertwined Histories -teos kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen suomalais- ja namibialaistutkijoiden katsauksia maiden välisten suhteiden historiaan. 

– Artikkelit käsittelevät muun muassa suomalaisten vaikutuksia paikalliseen kulttuuriin, uskontoon, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja politiikkaan sekä toisaalta afrikkalaissyntyisten ihmisten ja namibialaisesineiden reittejä Suomeen, Koivunen kertoo.

Painetun kirjan lisäksi teos on avoimesti ja pysyvästi saatavilla Turun yliopiston julkaisuarkistossa: 

Intertwined Histories. 150 Years of Finnish-Namibian Relations
eds. Marjo Kaartinen, Leila Koivunen & Napandulwe Shiweda
University of Turku 2019
http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7829-8 

Artikkelit ovat myös luettavissa hankkeen omilla sivuilla.

Pääkuvassa Martti Rautasen johdolla Olukondaan 1893 rakennettu lähetysasema. Kuva: Marjo Kaartinen 

Luotu 11.12.2019 | Muokattu 11.12.2019