Kielikysymys vaikutti yllättävän vähän evakkojen asuttamisessa

29.04.2020

Evakkojen asuttamista ohjanneen maanhankintalain kielipykälällä on vähäinen vaikutus Lounais-Suomen rannikkoalueen maanlunastuksissa. Maanlunastustoiminta eteni pitkälti vapaaehtoisin kaupoin, mutta niitä hidasti päätös niputtaa kaikki ruotsin- ja kaksikieliset kunnat saman toimikunnan alaisiksi.

evakot

Kuvaaja/Tekijä

Sotamuseo/Sot.virk. L. Johnsson

Tohtorikoulutettava Riku Kauhanen on tutkinut osana tutkijatohtori Olli Kleemolan Evakot Suomen ruotsinkielisillä alueilla -tutkimushankkeessa vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain perusteella tehtyä maanlunastustoimintaa Varsinais-Suomen ruotsin- ja kaksikielisissä kunnissa. Tutkimus paljasti, että pääministeri J. K. Paasikiven maanhankintalakiin ajamalla kielipykälällä oli vain vähäinen vaikutus maanlunastuslautakunnan käytännön toimintaan. Pykälä rajoitti ruotsin- ja kaksikielisiin kuntiin sijoitettavan suomenkielisen siirtoväen määrää. 

– Pykälä konkretisoitui lähinnä ylemmän tahon eli maanlunastukseen asutustoimintaa koordinoineen Asutusasiainosaston välityksellä: Osasto antoi tarkastuspiireille ja kunnille sijoitettavien määrän ja maanlunastuslautakunta mittasi sekä osoitti näille tilat ja tontit yhteistyössä asukkaanottolautakuntien kanssa, maanlunastuslautakuntien asiakirjoja tutkinut Kauhanen sanoo.

Kauhasen mukaan maanlunastustoiminta oli tapauskohtaista, tarkkaan punnittua toimintaa, jossa huomioitiin lukuisia tekijöitä ja ratkaisuihin pyrittiin neuvottelemalla. 

– Tutkituissa kunnissa monet kaupat järjestyivät vapaaehtoisesti eikä pakkolunastukseen tarvinnut useinkaan turvautua. Maanlunastustoimintaa hidasti ehkäpä kaikkein eniten toimikuntien yhdistäminen, jolloin kaikki ruotsin- ja kaksikieliset kunnat joutuivat saman eli 50. maanlunastustoimikunnan alaisiksi. Hajanaisessa saaristossa työskentelevän viranomaisen toiminta hidastui tästä syystä huomattavasti, Kauhanen kertoo.
 
Aikaisemmissa tutkimuksissa ja julkaisuissa ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista on yleensä keskitytty ihmisten kokemuksiin. Sijoittumisen käytännöllinen puoli on jätetty vähälle huomiolle, vaikka evakkojen sijoittaminen oli nimenomaan viranomaistoimintaa. 

– Maanlunastuslautakuntien asiakirjoja tutkittaessa korostui pyrkimys luoda asutettaville elinkelpoisia tiloja, mikä ei aina ollut mahdollista, vaikka kuntaan olisikin määrätty sijoitettavaksi evakkoja. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi Iniössä sijoitettavat luopuivat tiloista tutustuessaan niihin, Kauhanen kertoo.

Joissakin asiakirjoissa osoittautui halu pitää suomenkielisten sijoitettavien puolta. Monessa tapauksessa ratkaisu saatiin aikaiseksi suullisin sopimuksin. 

– Kaksikielisissä kunnissa kielikysymystä kierrettiin sijoittamalla suomenkielinen siirtoväki lähinnä kuntien valmiiksi suomenkielisille alueilla ja vastaavasti antamalla ruotsinkielisille rintamamiehille tiloja ja tontteja ruotsinkielisten keskuudesta tai syrjäisemmiltä alueilta.

Tutkijoita alueet kiinnostivat useammastakin syystä: niissä nousi esille kiihkeä kielikysymys ja samalla alueet olivat rannikkoseutua, joten niiden merkitys oli suuri vaikeasti sijoitettavaa evakuoitua kalastajaväestöä asuttaessa. 
Alueille tuli kesän 1944 evakuointivaiheessa evakkoja lähinnä Säkkijärveltä ja Virolahdelta. Myöhemmin samoille seuduille asutettiin koivistolaisia. 

– Samaan aikaan eri maanlunastuslautakuntia uudistettiin, kunnissa oli siis meneillään myös maanlunastustoiminnan hallinnollinen uudelleenjärjestäminen, Kauhanen sanoo.

Varsinais-Suomen tarkastelu valottaakin maanhankintalakia, Suomen suurinta maareformia ja sen toteutusta monesta eri näkökulmasta.
 
 
Lisätietoja: tohtorikoulutettava Riku Kauhanen, rrikukauhanen@gmail.com

 

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Sotamuseo/Sot.virk. L. Johnsson

Luotu 29.04.2020 | Muokattu 29.04.2020