Turun yliopisto on valinnut kirjailija ja äidinkielenopettaja Tommi Kinnusen vuoden alumniksi. Tunnustus julkistettiin yliopiston 106. vuosijuhlassa 26. helmikuuta 2026. Valinnan teki Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen.
Filosofian maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 1998 valmistunut Kinnunen on sekä pitkän linjan opettaja että yksi Suomen luetuimmista kirjailijoista. Hän tuo aktiivisesti esille opettajan työn todellisuutta ja ottaa rohkeasti kantaa siihen liittyviin ajankohtaisiin haasteisiin. Lisäksi hän nostaa keskusteluun nuorten hyvinvointiin liittyviä teemoja sekä korostaa koulutuksen ja jatkuvan oppimisen merkitystä.
Kinnunen tekee tiivistä yhteistyötä Turun yliopiston kanssa, ja tuo usein esiin oman opiskelutaustansa. Hän on toiminut muun muassa kasvatustieteiden tiedekunnan neuvottelukunnan jäsenenä. Kinnunen työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Turun Luostarivuoren lukiossa ja omaa yli 20 vuoden opetuskokemuksen yläkoulusta ja lukiosta.
– Palkitsemme Tommi Kinnusen vuoden alumnina kiitollisina siitä, miten hän pitää esillä akateemisen koulutuksen merkitystä ja vahvistaa yliopistomme ja sen monitieteisen profiilin näkyvyyttä. Lämpimät onnitteluni koko yliopistoyhteisömme puolesta, sanoo Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen.
– Ilman Turun yliopistoa minusta olisi tullut joku muu – en olisi opettaja, enkä varmasti kirjailija – ja ihmisenäkin olisin todennäköisesti toisenlainen. Vuoden alumniksi nimeäminen on suuri kunnia minulle mutta mielestäni myös hieno kiitos humanistisille tieteille, vuoden alumni Tommi Kinnunen sanoo.
Tommi Kinnunen on kirjoittanut tähän mennessä kuusi romaania, joista neljä on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana. Viimeisimmän ehdokkuutensa Kinnunen sai romaanista Kaarna vuonna 2024. Hänen tuotannossaan korostuvat muun muassa Suomen historia, vaiettu menneisyys, ylisukupolvisuus sekä erilaisuuden hyväksyminen.
Turun yliopisto on myöntänyt alumnin tunnustusta vuodesta 2004 lähtien. Palkitut ovat esimerkillisesti edistäneet yliopiston, suomalaisen yhteiskunnan tai yhteisönsä toimintaa ja vahvistaneet Turun yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta.
Vuoden alumnin tunnustus jaettiin Turun yliopiston 106. vuosijuhlassa 26.2.2026. Turun yliopiston vuosijuhlaa eli yliopiston perustamisen vuosipäivää vietetään helmikuussa Kalevalan päivänä tai sen tienoilla. Juhlapäivän juuret ovat vuodessa 1920, jolloin Turun Suomalainen Yliopistoseura perusti Turun Yliopiston Kalevalan päivänä.
Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkki Henrik Karlssonille
Turun yliopisto ja Turun Suomalainen Yliopistoseura myönsivät tilaisuudessa Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin Henrik Karlssonille. Kunniamerkki myönnetään merkittävistä ansioista Turun yliopiston henkisten tai aineellisten päämäärien toteuttamisessa. Karlsson toimi pitkään Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet -säätiön toimitusjohtajana, minkä aikana säätiö teki merkittäviä lahjoituksia Turun yliopistolle. Lahjoitusten avulla on muun muassa perustettu hoitotieteen professuuri, tuettu terveystieteiden koulutusta ja tutkimusta sekä kaksikielisen lääkärikoulutuksen käynnistämistä.