Pääsiäisenä aukeava Laari Lähiruokapiste on lähiruoan uusi ostopaikka keskellä Turkua

05.04.2022

Huhtikuusta alkaen Turussa kokeillaan uudenlaista kaupunkiympäristön myynti- ja jakelukanavaa lähiruokatuotteille. Laari Lähiruokapisteen toiminta käynnistyy huhtikuussa Puutorilla.

Varsinais-Suomesta löytyy mitä herkullisimpia paikallisia tuotteita aina artesaanileipätuotteista luomuhunajaan ja kasviproteiineista kaninlihaan. Pääsiäisenä avautuva Laari Lähiruokapiste mahdollistaa näiden ja monen muun tuotteen vaivattoman saatavuuden Turun kaupunkikeskustassa.

Ensimmäiset tilaukset voi tehdä verkkokaupassa 7.4. alkaen, ja ostokset ehtii sopivasti noutaa ensimmäisenä noutopäivänä 14.4. vaikkapa pääsiäispöytään. Älylukolla toimiva miehittämätön noutopiste palvelee Puutorilla syyskuun loppuun asti, jonka jälkeen konseptia testataan myös toisessa sijainnissa.

- Kestävän paikallisen ruokajärjestelmän edistäminen vaatii uudenlaisia ja luovia toimintatapoja. Ruoan tuotannon heikko kannattavuus korostaa muutoksen tarvetta. Laarin konsepti on osaltaan vastaus kestävän ruokajärjestelmän kehittämiseen paikallisesti, kertoo projektipäällikkö Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskuksesta.

Laari tuo helppoutta ja joustavuutta lähiruuan ostamiseen ja tarjoaa läpinäkyvän ketjun pellolta ruokapöytään. Samalla se monipuolistaa pienten paikallisten elintarvikeyritysten myynti- ja jakeluverkostoja sekä mahdollistaa uusien tuotteiden ketterän testaamisen ja palautteen saamisen nopeasti asiakkailta.

Kokeiluun on lähtenyt mukaan useita alueen lähiruokatuottajia ja -yrityksiä, joilta saadun palautteen perusteella Laarin kaltaiselle suoramyyntitavalle on ollut tarvetta.

- Lähdin mukaan Laarin toimintaan, sillä uusi joustava suoramyyntikanava mahdollistaa uusien asiakkaiden tavoittamisen ja tuo pienelle yritykselle lisänäkyvyyttä, kertoo Peppi Laine Mikkolan tilalta.

- Kokeilun aikana sekä Laarin toimintamallia että valikoimaa kehitetään käyttäjiltä saadun palautteen perusteella. Lähiruokatuotteiden tarjonta tulee myös vaihtelemaan sesongin ja asiakkaiden toiveiden mukaan. Myöhemmin tarjontaa täydennetään yhdessä yritysten kanssa kehitetyillä teemoitetuilla ruokatapahtumilla ja ruokaelämyspalveluilla, vinkkaa projektipäällikkö Ira Lahovuo Turun kaupungilta.

Kuvaaja/Tekijä

Eelis Lynne

Laari Lähiruokapisteen pilotoinnin toteuttaa Turun yliopiston Brahea-keskuksen ja Turun kaupungin yhteinen Food Hub -elämystorihanke, joka on saanut rahoitusta EU:n aluekehitysrahastosta. Laarin pilotointi osana hanketta jatkuu elokuulle 2023, jonka jälkeen tavoitteena on se, että Laarin toiminta jatkuu paikallisten yritysten toimesta.

Lanseerauksessa mukana olevat yritykset: Nurmen Puutarha, Vallan Maukas Oy, Mikkolan tila, Edustus Peltoset Oy / Livonsaaren Leipomo, Heikkilän tila, Kallelan Luomutila, Vihreä Härkä, Patakani Oy, AbiCoffee, MinBy, Villilän Mehiläistarhat, Hunajakeiju Oy, POPS!OY, Heli’s Highland ja Arne Puttaa.

Kuvat: Eelis Lynne

Lisätietoja:

Luotu 05.04.2022 | Muokattu 05.04.2022